Se sisin sielun kosketus,
mist’ alkaa aamun sarastus –
voi hiljaisuudest’ lehahtaa,
kuin valon väre nousee vaan –
niin hipoo, valveen kohottain,
tuo ymmärrystäin raottain –
ei saata sumu tietäni,
kun sanas taas mä kohtasin –
se halaa syvält’ sydäntäin,
jo elon tuo taas ulospäin –
voin jättää maisen harhan taas,
kun lauluin sieluin päivöst’ saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti