Pimeitä päiviä

Kun sielu toisen toisel' antaa,
siinä maljan omast' kantaa -

joskus hyytyy toisen tuo,
mik' elon kaikkeen matkaan luo -

mut' alus sana luvattu,
se mik' on taivaas' kuvattu -

voi aina toivos' nousta taas,
ei tiedä milloin kajastaa.

Sun matkas

Kaik’ muuttuu ajast’ aikaa ain’
ja tärkein onkin polku vain,

jok’ vie niin siinä johonkin.
mist’ löytyy portilt’ kylttikin:

"Jo tervetuloo kotihin"

ja ovest’ nimi "Minä Oon"
Se kutsuu aina valohon.

Sun matkas pitkää laulan näin,
kuin helminauhaa elo vain –

on monta hetkee kulunut,
tuost’ nimes synnyinhetkest’ nyt -

ja uuden kasteen nyt jo saa,
kun kypsyys alkaa sarastaa..

Säde

Mä kalvaan’ lehtein kehdossa,
taas väsyin makaamaan –

Jo marto syisen kaamoksen,
tuo suuteloikin vaan -

Sit’ siinsi sätein vihervuo,
tuo läpi lehväin näin –

kuin keiju viestin tuoden luo,
mul' synkän sisimpäin -

Siin' heräs toivoin elohon,
kuin lähde pulppus ain -

Koht' sammalkehdon pehmohon,
jo kantoi unein main -

siel' pelkoin karkas tuulihin
ja Valoin takas sain –

Nyt aamuin säteen nosteeseen,
taas siivin liitää sain.

Löydetty

Se sisin mik’ on sydämen,
tuo valoins’ harvoin mielehen –

on ymmärrys niin taipunut,
et täky elon polun nyt –

vie tahdon opin syöveriin,
mist’ kaivaa täytyy valo esiin –

tuo vahvistaa taas sieluukin,
sen laulun uusiin maisemiin –

kun löytää oman itsensä,
ei eksy pimeyteen enää –

sit’ rakkaus sisält’ löytäjän,
tuo antaa muille majakan –

jot’ auvo lempee johdattaa,
luo kutsuu valonkantajaa –

taas vahvuus siinä leviää,
kun toinen iloonkin törmää –

ja sitten kaivaa sisintään,
tuon nyt sit löytää sisältään.

Kutsu

Harva näki
sitä polkua

minkä elämä
antoi kaikille
kulkea –

Kylmää kiveä
vain hehkui

sysimustien sielujen
jalkojen alla,

kun sanojesi
siemenet yrittivät

pystyttää sisimmän
viittoja nähdä

valoisampia unia -

toivolle pehmeämpää
maata

versoa uusi
tietoisuuden puu

pesiä lentäville
sielunlauluille -

herättääkseen
kevään valo

pimeästä takaisin.

Kohtu II

Kun palosi oli jo
hiipunut sisälläni,

tunsin uuden
elämän heräävän

kuitenkin harmaaseen
aamuuni.

Ensi askeleesi heiveröiset
kaiut koettelivat
tietoisuuteni

reunoja.

Kuinka voisinkaan
luopua sinun

rakkautesi muovaamasta
korusta, jonka

jätit jälkeesi.

Lyhty

Oliko se kokemusteni
pato,
mikä minun askeleitani

lamautti -

Peili sisälläni,
jonka kasvot olivat

tummat

kuin eebenpuun sisus.

Silloin sen sain
kirkkaimpana
valona sinulta,

ainoana avaimena ulos
oveani raottaa -

kun sain piirtää
kartaksi tieni

ääriviivojasi
vasten –

ja vain sanoit:

Tule - Sinä Osaat.

Ja polkuni heräsi
uudeksi tieksi

valkenevaan aamuun.

Kohtu I

Siinä hetkessä
silmieni valo kuroi
sinut lähelleni –

korvieni kuulo herkistyi
sydämesi lyönteihin –

olin sinun sisälläsi
kun sieluni laskeutui
kohtuusi

ja sain sinun
valosi.

Susi syntyessään

Sutena jolkottaa
savuisa mieleni,

metsiä mantuja
mittaillen maan -

Vuorilta kuulailta
kutsuuko kotkani,

sieltäkö siipeni
sieluuni saan -

Hämärä peittää
taas polkua poloista

jäljetkin himmenee
palata taa –

Vainua sisintä syömmeni
seuraan vain,

urkenee usvasta
aamuni maa –

Kohta vain kipu
tuot’ kulkuain kiivastaa,

laukkaankin sinnittää
pimeäst’ vaan –

Sisulla rantaan nyt
mereeni sukellan,

kasteeni toivosta
huomeneen saan –

Matka on antanut
sisimmät siipeni,

ei hukassa eloni
päättynytkään.

Kylmää viljaa

Jäin katselmaan
kaukaista selkääsi -

huurteisen maan
kylmää viljaa -

lakosi askeliesi
alla –

enkä saanut enää
halata sanojesi
kaikua -

sillä sitä laulua
en enää
saanut lentoon -

mikä lepäsi
haudattujen
unelmien

mullassa
kaukana valveesta -


kaukana -

nousi kuitenkin

uusi verso.

Suunnitelma

Jos en sua saa
hillollakaan,
on paras laatia
purkilla marmelaatia –

suunnitelma jol' vois vaatia
kättäsi siroa
elämäin paloksi
polkuini haloksi

sanoilla näillä
sieluisi pehmitän,
käteisi saan ja
elämäin taan

Ystäviä

Mä kutsun polkuis’
iloin luo –
kun tiedän et’
sen muas tuot –

ain kohtaa
lämmön halaukset -
siel’ mis’ on
tiemme risteykset -

taas tuolla
hymyin kajastaa -
kun nään mä sut
siit’ riemuin saan

Aakkosia

Oppia elo vain kaiken - niin lie,
se matkaansa mukaan siin alati vie –

onk' järkeä ottaa siin' haltuinsa uus’ -
Sen huomenet kertoo, sen tunnenkin luis.

Kun tänään mä törmäsin katseesees’ uuteen,
se kertoikin vanhast’, kuin kaiut vain huutaa -

tuo herätti mielessäin - voik’ ikuna aatos,
se muuttua toiseks’ vai onko se paatos -

mik’ tuulia himmeitä vanhoja jahtaa
ja unia sameita syömmeeni ahtaa –

Sen tiedän, mih’ tänäisen askelein laitan,
koht’ polkuin on kuitenkin silti niin kaitain’ –

kun sydämmein tietäin vain seuraankin siin,
mis’ elämän jäljet on valkeena niin –

vain sillä mä perille purteni saatan,
kun puhtaana sisimmän lauluni laulan.