Äitimaa

Lampena tyynet
kasvonsa värähtää…

Kirkkaat kuultavat
lähteensä silminä –

Näkee yön taa
valonkin varjoihin

Latvukset, niityt
hiuksinaan hulmuaa –

Pyyhkii hengellään
elämän kasvuun –

Nousee lapset
aromin mullasta,

kasvavat lentoon
ikuiseen kiertoon.

Kurja – vain
vipuna ihmisen

ahneus – kampeaa
luontoa radalta.

Surusta raskaat
kyyneleet vuona

laskee mustaan
maahan – uppoaa…

Äitimaan lempeä
syli surkean

olennon hautaansa
sulkee – murheessa.

Ahnaan lapsensa
lepoon taas suo…

Aika

Siipien viive
kiitää hiipien
tiimalasissa...

Nouseva kuu
lounaassa huokaa
tuoden muassaan

saamaansa valoa
antamaan vain
kaiken lainaan...

Usva

Siipeni taas katkenneet
kasvaa vasta versoa,
kun raikas tuulesi
taas kutsuu matkaan –

Vaan äänesi hukkuu
meren raivoon, enkä
saa katsettani
yön sydämestä…

Jalkani juurtuneena
halkeilevaan maahan -
yrittävät seurata
himmeää hohdetta

Ehkä löytyy taas
päivä yön takaa,
ja palaan taas
elämän lähteelle…

Yhdessä

Sinun säkeesi
vahvempi minua –
vaan yhdessä
laulumme suurempi
kuin yksin.

Niin tehtävät
ja työt on
helpompi kantaa
matkakin lyhempi
rinnalla sun.

Ole varoen

Voit päästää mielestäsi
turhan sanan
huuliltasi, aika

ottaa sen kiinni
ja vie sen
sitä tarvitseviin

korviin.

Pienestä sanasta voi
kasvaa uusi
ymmärryksen

puu, jonka hedelmät
kasvattavat uutta
viisauden satoa.

Avaa varoen huulesi.

Viimeinen henkäys

Elämä antaa hiljaisten
virtojen putoilla
kivisiä askelmia
sammaleisiin portinpieliin…

Kimallus pisarassa –
viimeisin tietoisuus
kokemusten unesta
haihtuu iltasumuun…

Portilla

Kun aika on –
Elämä on valmis.

Tehtävät on suoritettu –
Maailmalle on annettu
se, mikä annettavissa on –

Valmiina ottamaan
vastaan lähtemisen
tuoma rauha –

Kun aika on.

Hyvästi

Hekalle 24.10.

I

Ovi on kiinni -
harjanvarsi nojallaan
haalistuneena ovenpielessä.

Kauhtunut baskeri
naulassa väsähtäneenä,
viestiksi jätetty –

linttaan astutut
kuluneet kengät
kynnyksellä hyvästiksi.

II

Usva jo peittää vihreät kummut,
ikävä ja pelot unhoon jää
taa harmaan massan.

Laskeutuu valon puuska
hakemaan odottavan ja
pyyhkii hämärän otsalta,

kirkastaen ilmeen –
Nostaa mukaansa
ja lentää pois…

Nouse matkaan

Saata ulos
valosi kajo –
älä unohda
siipesi nostetta.
Ei kanna kauas
lento, jos yön
pimeys sulkee
nousevan lumon
liian varhain
heräävässä aamussa.
Kohtaa lämpö –
tähtää sarastukseen,
unohda varjot –
On aina uusi aamu -
siihen voi luottaa…

Turvassa

Kun minulla on sinut,
voin eksyä mustiin metsiin
tuntematta oloani uhatuksi,

voin kantaa raskaimmankin
taakan murtumatta
kevyin jaloin.

voin purjehtia synkimmälläkin
meren aavalla katoamatta
lakeuden ääriin,

voin antaa itseni tippua
alhaisimpaan rotkoonkin
voiden luottaa, että

mitä syvemmällä käyn,
sitä korkeammalle
kohoan….

Kun minulla on sinut.

Perille

Syvemmälle näin
sulkiessani silmäni
kuulemaan kuiskauksesi
sydämestäni hiljaisuudessa.

Hengen horisontissa
puhalsi vieno tuuli
vieden sieluni purtta
vakaasti kaukaisuuteen.

Niin pitkälle ei edes
uneksijan kaukoputki
kantanut nähdä.

Äänesi kaiku vain
oppaana matkasin
tähtikirkkaalla merellä.

Yksin

Olen vain kuollut puu,
jos lehteni ei pääse
kurkottamaan valosi
kirkkauteen.

Juureni mätänevät
pohjattoman yön
pimeydessä.

Eikä henkesi
liiku lehvissäni
antamassa elämää...

Tie

Ja taas avasin uupuneet
silmäni nähdä uusi tie.
Uusi uni – uusi valve.
Hämärässä hehkuva polku
seurata - vaivalloisesti etenin
pikkuhiljaa kirkastuvaa
mutkaista matkaani.

Ensin polku tuntui
liian häikäisevältä
seurata. Mutkitellen
se vei jalkojani kuitenkin
kautta aikain. Lisää
tienhaaroja liittyi
polkuun, lisäten kulun
kirkkautta. Pikkuhiljaa
silmät tottuivat valoon
ja aloin nähdä pieniä
yksityiskohtia – merkkejä
reunoilla avuiksi ymmärtää.

Polku olikin valtava
kristallitunneli täynnä
häikäisevän kirkkaita,
lempeitä olentoja
tukemassa voipunutta etenemistäni.

Aavistus perilläolosta nosti
riemun ja kevensi askelta.
Polku valaistui täyttämään
kaikkeuteni pimeimmätkin
sokkelot – joita en aikoihin
ollut tiedostanutkaan.
Niistäkin löytyi vanha viisaus
lämmittämään kylmiä harteitani
jaettavaksi muillekkin eksyneille…

Olinkin jo perillä.

Katse

Silmiini heijastuksesi
valoa nopeampana –
Olitkin perillä,
ennen kuin
näin sinut

Taas

Saatat minut
matkaani viimeiseltä
laiturilta. Muistoni
jää hyvästiksi,
enkä enää palaa…

Uudestaan kun taas
kohtaamme – Ei
vanhasta ole
jäljellä mitään
tunnistettavaa

Valon matka
on pessyt pois
kaiken vanhan –
kuitenkin tartumme
toisiimme taas, kuin

emme ikinä olisi
erossa olleetkaan –
vanha laulu
uusin sävelin
alkaa taas…

Lohtu

Anna kynäsi
virrata lohdun
sanoja sydämiin
käpertyneisiin.

Vie sanasi
pimeisiin huoneisiin
aistein tukahtuneiden
avaavaksi valoksi.

Mielten murheellisten
katse nosta
ylös muistamaan
tie iloon ja onneen.

Riittää vain
pieni sana –
ymmärryksen tuki,
ollessasi läsnä.

Jo huomenna
voi sinun vuorosi
olla ottaa lohtu
vastaan ravinnoksi…

Etsiminen

Sieluni oli tyhjä,
kuin yö avaruudessa.
Etsin sinua maailmasta –
pieniä vihjeitä
laulun palasia,
pieniä säveliä
löysin kuitenkin,
vaan en kylläkseni
saanut. Janoni
kasvoi huutavaksi
näläksi kaipuussa.
Harhailin ajatusten
labyrinteissä –
tunteiden erämaissa –
himojen viidakoissa –
järjen rakenteissa –
ymmärryksen lempeillä
rannoilla.
Murusia löytyi
kaikkialta, vaan ei
täyttäneet etsintäni
kuivaa maljaa.
Väsyin – lopetin
murheellisen matkani.
Pyyntöni ja rukoukseni
olivat kuitenkin
matkanneet muihin
maihin vaivihkaa –
sydämeeni – ja se
alkoi täyttyä
hiljaa sisältä –
Matkani oli valmis.
Tulitkin takaovesta.

Onnen varas

Tuuli kuiskaa
äänelläsi – pyörähtää
hiljaa korvillani,
laskeutuu pienenä
toivona rinnalleni.
Himmeä huokaus
kajastuksena ilosta –
Onko se muisto,
vai unelma arka…?
Viivähtää vain
ja jo lehahtaa
matkaansa
ottaen
päämääräni
mukaansa…

Odotus

Vartoova tyven
ojan pientareella
metsän loukoissa
kallion koloissa
syvissä vesissä

Odotti aikaa
tulla esiin
silittää aallot
laannuttaa tuulet
tainnuttaa myrskyt

Seestää aika
kirkastaa pimeys
tuoda unelmat
alas maan päälle
kaatamaan vaivat

Odotti vain
rauhassa hiljaa
merkkiä lähteä
liikkeelle – ottamaan
itselleen kuuluva

Rakkauden valta

Kasvu sanassa

Pieni sana
versoa ylös
kohti siivilöityvää
oivallusta
antaen luvan
herättää mukaansa
nouseva oksa vetää
puu luokseen - nostaa
lause kertomaan tarinansa

Ja pian multa ymmärtää
uteliaisuudessaan lähettää
oman sanansaattajansa
nostamaan kaikki
uinuvat kertomukset takaisin
taivaalle pesimään uusia
versojaan…

Taas yhdessä

Valon säteet siipinä
laskeudut varjoni
murheesta nostamaan
takaisin aurinkoon

Pimeyden sydän murenee
lohtusi lämmössä,
kun tyhjät kadut
kutsuvat – turhaan.

Oikea portti –
valona kajastaa,
astun sisälle -
enkä ole yksin

Ymmärryksen saapuessa

Lainaan sain aikaa
löytää tie

matkata tilassa -
kierrosta kiertoon

yhä uudelleen ja uudelleen,
aina uutta ymmärrystä
kantaakseni

tuoda tietoisuuteni
lähemmäs sinua

kohdatakseni olemuksesi
kirkkaimman taivaan alla,
syvimmän veden äärellä

Tullakseni sinuun…
laulaakseni sinun laulusi.

Tulit vastaan

Loppuunkävellyt jalkani
veivät tieni lehvien
holvikaarisaleissa
kahisevilla
lehtipoluilla
ulos valoon.

Metsän aukosta
aukeni
horisonttiin
siintävä hiekkaranta.
Laskeva aurinko
alkoi nostaa vuorten
kurkoittavat varjot
pitkin kaukaista
vesirajaa,
kun silmäni takertuivat
pieniin, aavistuksena
häämöittäviin
jalanjälkiin.

Kukaan muu,
kuin sinä, et ollut
voinut jättää niitä
näille aavoille.

Sydämeeni nousi hiipuva
lämpö jo ennen
ymmärryksen
kasvavaa kirkkautta.

Olit jo käynyt täälläkin!
Tajunnan kohotti
tietoisuus siitä,
että olitkin kaikessa,
mikä minua seurasi –
kaikessa - mikä polullani
huomaamatta avosylin rientäen
vastaantullessani
kohtasin.

Olitkin minussa –
minä sinussa.
Tuhansissa hiekanjyvissä -
Loppumattomassa heinämeressä -
Pilviä kurkottavissa metsissä -
Syvyyksistä nousevissa merissä.

Sinä – Suuri Henkeni –
elämäni toteemi,
Valoni synnyttäjä.

Sinun rakkautesi uskollisuus
on pitänyt minun polkuni
selkeänä – ollessani unessa
ruumiini tietoisuudessa.

Kaikki käveli vastaan
noista pienistä jalanjäljistä -

hiekalla…

Kaipaus

Kun avasin suuni,
kuulin ääneni huutavan
Sinun nimeäsi taukoamatta

Kun avasin silmäni,
vain varjosikin
olemuksestasi häikäisi
näkökenttäni

Kun olin sortunut lokaan
käteni raahasivat
ruumistani muistosi
perään

Kun vihdoin maltoin
hiljaisuudessasi pyytää
pienellä sanalla –
avasit kanteni


Kuuntele

Herääminen

Kun en ole läsnä kysyessäsi:
- Mitä sinä näet silmissäni?
- olenkin matkalla ylös sisimpäsi syövereistä
jyrkkää polkua kohti valon himmeää kajoa.

Ehkä löysin muruset, jotka ripottelit
harkitun huolimattomasti ympärillesi,
että löytäisin polun tunteiden ansaan –
mutta löysinkin tieni takaisin kotiin.

Sillä janoinen ei kaipaa ruokaa…

Kuuntele

Satamassa

Levähdä hetki –
anna tuulen
laskeutua harteillesi,
auringon lämmön
lepuuttaa väsyneitä
jäseniäsi.
Lempeän maan
oikaista kuluneen
aikasi –
Kun tulet viimeiselle
rannalle…

Kuuntele

Syvällä

Sinä olet minussa ja
minä olen sinussa.
Avaruus kantaa meidät
loppuun asti ikuisuudessa.
Jos joskus kadotamme
toisemme yksinäisyyteen,
ikuinen kaipuu
auttaa meidät aina
löytämään toisemme.

Ja taas löydämme
toisemme itsestämme –
sieltä syvältä
sydämen avoimesta
salaportista – aina –
Sinä olet minussa
ja minä olen sinussa.

Kuuntele

Syvällä - The Movie

Uudelleen

Henkesi kosketus
väreili sieluni
pinnalla, aukaisten
kaartuvien kehien
sisällä yhä syvemmällä
kuiskaavia tukahdutettuja
huutoja.

Ne laajenivat
kaukaisimmille
rannoillekin
hyytyäkseen
kasteiseen syksyyn -
jäätyäkseen hallan
kohmeisissa sormissa
uinuvaksi, kylmäksi yöksi.

Uusi elämän aamu
nosti unohduksen
vaipan sulavaksi
puroksi tehdä
uusia renkaita…

Kuuntele

Heikin muistolle

Älä enää katso
taakse – viimeinen
venho jo odottaa.

Vie kokka eteen
kohti untesi ulappaa
ja purjeet jo nosta..

Saata ei valveen tursas
kaataa pientä purttas
enää – sekin joutava -

turha jo on ja kaukana
lepää aatekkin turvassa,
valmiina toisella rannalla.

Sieltä jo voit vilkuttaa
ja odottaa, kun taas
tapaamme rantanuotiolla…

Ja mietimme asiat kuntoon…

Alussa oli sana...

Ja tälle saitille se tulee pääosin runomuodossa sormieni virrassa...

-Ipi-