On eloin vuo, kuin korsi tuo,
mi kantaa kaiken mi' on suotu -
sen enempää ei maises saa,
kuin matkalainen kestää vaan -
Mut kaik on koettava niin,
et muistais sielu voiman siin -
mi luonut on nyt pienenkin,
tään matosen, maan polulkin
Kun katson yöhön, muistan sen -
mi oli aamus lupauksein -
sit noudatan - kuin elän vaan,
ain monta mutkaa olla saa -
ja kaiken kantaa luojain ain,
mut yli myrskyin maisen vain -
en pelkää kaatuu kuiluunkaan,
kun tiedän että lentää saan –
Jos arki karkaa alta vaan,
on turhat siivet kantamaan –
sit sielun jyvää sisimmän,
mi oli tullut itämään –
tän’ murhein laaksoon varjoiseen,
mist’ sisin saa vain juuret sen –
et kiinnittyisi taivaiseen
maan mullasta tuon kaivaen –
Ain’ valon saa, kun pyytää vaan
jos korsi uhkaa katketa.
