Avaimia porteilla

Unia avaimina
putoili portilla

sanojen hehkuna
hohtavia polkuja

sydämen labyrintissa
pieninä jyvinä

valita totuuden
salaavista ovista

Oikea

aukeamaan parempaan
maailmaan

Tekemään vanha
ehoksi

vuotamaan henki
kehoksi

Liian kauas

Kun tähtäsin
haluni ymmärryksellä,

sain maalikseni
vain kangastuksen
unelmasta..

Liian etäisestä
ovesta avautua.

Missä olet

Millä pidät sanasi
ilmassa – tekosi
päämäärähakuisessa
nousulennossa?

Rakastatko elämää
niin paljon, että
annat sille itsesi ja
naulitset sielusi

kasvamisen kiertotiehen…

Taas sinulta kysytään
tietä ja vähän apua.
Hämmennytkö ja
eksytkö itse?

Laulatko oman
tahtosi lauluja,
vai puhallatko
elämää kytemään?

Kartta

Polkuni risteili
sivulauseena
unohtuneessa
tarinassa

Olin hukannut
jo kadottamani
muistilapun,
sydämentiekartan

Henkeni huhmare
halvaantuneena
jauhoi vain tyhjää,
pyöreitä kiviä

Kärventyneeseen
sydämeeni
virtasi sanasi
sulana jäänä

Tule

Kanna tähtesi hiljaa
Luota etsintäsi luotsiin,

sanaan,

vastaan tulevaan valon
henkäykseen

synkän yön pimeydessä.

Kun vain pyydät,

saat ystävän ja oppaan
pitkälle matkallesi.

Kun vain pyydät,

syvältä
sydämestäsi kuiskaus:

Tule.

Perfect Day

Mikä päivä

jättää lasti,
nostaa purjeet

siipien vanaan,
kantamaan henki

seuraavan
sataman

opastavaan
tuleen.

Lahja

Pimeimmän ajan
valoisin päivä

Lapsen lahja
sielujen poluksi

tie takaisin
kirkkauden kotiin

Joulun tähti

Nouseva tähti

avoimen
tien päästä
talven sydämessä
vilkuttaa minulle

tule kotiin
tule kotiin

Sydämeni muistavat
jalkojani nopeamman
tien, enkä eksy
enää

Sinun sanasi

Jo hiipuvassa
hämärässä
erottuu usvan
keskellä hiljainen

hahmo.

Raukea tyven
kuohahtaa
yön kasvoista
aukeavaksi

ääneksi;

”Yksi kipinä on
meidät synnyttänyt,
saman valon
alussa kohtasimme.
Yhdessä sanomme
viimein - hyvästi!”

Sinun sanasi
aina läsnä
viimeiseen
ymmärrykseeni

asti.

Sana paimenena

Pälkähti pinnalle
runovirran,

sana autereinen
ajelehti,

huomaan ymmärryksen
meren,

laineeksi laulujen
sinfoniaan.

Tuulessa rohkaisu
kuiskauksena

sanalle siivet
levittää,

pyyhkiä varjot
horisonttiin.

Säteenä kannelta
taivaan,

kasvoi lauseiden
nyöreiksi,

sanojen verkoiksi
liittyä.

Nostamaan unohduksen
merestä

sielujen sätkivää
saalista,

kohottamaan kuivaksi
maallisen mudan

Kirkkaaksi ehoksi
tahto saattaa,

viedä perille
sielujen ydin.

Tehtävä täytetty
sananpaimenen.

Lohdun puutarha

Lempeän puutarhasi
tuhansien puittesi
kukkivien versojen

kasvavat hedelmät
pursuilivat elämän
huumaavaa viiniä

Ymmärryksen
meresi aukeni
ahjoistaan

ylleni
pisaroiviksi
pärskeiksi

ahavoituneen
sydämeni
aroille arville…

Tähdenlento

Putosi tähti,
toive lähti –

pieninä kipinöinä
maan ääriin –

ettei yksin
kukaan sydän

hengessä ois –
tieltä pois

Umpiluuhun

Sanasi poraa
pientä reikää
ymmärrykseni
umpiluuhun –

korvani katalat
kieltää kaiken -
silmäni sokeana
sensuroi… vaan

halkeaa järki,
mielen valaisee –
tahto toisen
tieksi taivaan…

Viima

Viimana kylmäsi
jäähyväisesi laulu –
Tie repesi kahtia –

Uudet polut
alkoivat versoa
eron kituliasta kasvua -

Sanasi tippui
kasvoilleni
jäätävänä vetenä

Se mitä en enää
koskaan kuullut –
Et ikinä voinut sanoa…

Jäin kuuntelemaan vain
muistosi viimeistä
hiipuvaa kaikua...

Syöksyvien tuulten
myrskynsilmät
yltyivät ja nielivät

tahtoni yltyvään sumuun…

Arki

Odottaessani
saapumistasi,
elämä kului,
ajan terälehtiä
nyppiessä –

Olet olemassa –
Et ole –
Olet olemassa –
Et ole –

Vaan olitkin
ymmärrykseni
Onn/Off –nappula –
Räpsyttelit, että
huomaisin, kuinka
arjessakin on valoa.

Kuluneita polkuja

Tänne olin
matkalla aina
vaikka en
sitä tiennytkään…

Ulvoi vain tyhjyys
juoksevien jalkojeni
takaa sydänmurskassa –

kahisevien rahavirtojen
saavuttamisen
kuihtunut ääni
näivetti sydämeni –

Tyhjiössä polkevat
henkeni palkeet
sen kertoivat
läkähtyneenä:

Täytti tajuntani valolla.

Tänne olin
matkalla aina
vaikka en
sitä muistanutkaan

Jo turhasta kotelostaan
lentämään elämään
tuulessa päästin
sieluni jyvän…

Yö

Usva jo nousee -
pimeys hiipii hiljaa.
Kiedo viittasi
pientesi suojaksi –
Ole vahva, niin
karttaa pahuus,
ei löydä sijaa.
Vain tahto jo
riittää laistamaan
yön kauhut
ja aamu tuo
sanassaan valon…

Laulun kehä

Katkenneiden kielteni
soinnin kaiku
kimpoilee tyhjillä
seinillä –

Hakee sydäntäsi
kuulemaan –
Särähtää
syvässä kanjonissa –

Sanani vain kiertää
lauluni kehää
kaipuuni ympärillä
etsien sointujasi…

Yön sana

Sana yössä
kokeilee uneni
kestoa –
vaanii hiljaa –
kiertelee kauan -
liihottaa varrelle
runosuonen.
Pulpahtaa
herätessäni
hengeksi –
Ajatuksen
ikuistajaksi…
Väreeksi
tuntokarvani
kärkeen…

Sanasi

Sanasi vei
minut pitkille
poluille – syrjäisiltä
takamailta utuisiin
avaruuksiin.

Sanasi takana
seisoi kallio –
levittäytyi horisonttiin
lainehtivana arona
ymmärryksesi.

Polullani laveana
askelteni alla
kuivaa heinää –
odotti vain hetkeä
syttyä palamaan.

Nostamaan sydämeni
tulimyrskyksi korkeuksiin…

Tumpille

Tänään vanha
ystäväni päätti
lähteä.
Oli kuihtunut jo
niin pieneksi,
että mahtui ryömimään
syliini nukkumaan
viimeisen unensa.
Huokaisi hyvästiksi
ja jätti muistoksi
kimpun pehmeitä
karvoja…

Aika peto ja
sievä mirri –
samassa
paketissa,
pyörähti
silmäkulmastani.
Lipaisi kissakaverinsa
hyvästiksi korvasta...


(Kissan 10:s elämä koittaa...)

Arki

Odottaessani
saapumistasi,
elämä kului,
ajan terälehtiä
nyppiessä –

Olet olemassa –
Et ole –
Olet olemassa –
Et ole –

Vaan olitkin
ymmärrykseni
Onn/Off–nappula –
Räpsyttelit näyttääksesi,
että arjessakin on valoa.

Tahdon vankila

Tahtosi tappina
maailman navan –
ympäri kiertyy
itsensä vangitsee,
henkesi hillitsee -
lentävän lahtaa.

Hellitä hiukan –
Lupasi anna
itselles lepoon –
kivesi pudota –
sielusi liitoon,
ylös jo päästä…

Sakkaus

Taas kaaduin –
liitoni sakkasi,
suhisi tuulena
syöksyni vaste.
kohosi pimeys –
vaan ahdistus
hälveni! Olikin
pimeys valoni
selkä.
kääntyi ja
kohtasin
kaikkeuden
sylin.

Sydämen talvi

Marras käärii
sydämen uneen –
kutoo harsoja
murheen peitoksi –
lämmöksi ilon hyytyneen..

Haipuu harha
katkeran mielen –
ajan helma
pyyhkii pois –
toivo valosta herää…

Tule

Astu mun purteeni,
jos kiire sua vaivaa,
työn titaanit riepoo
arjessa harmaassa hautaasi
kaivaa – juoksuttaa
koipesi verille – ei
perille ikinä päästä.

Astu venhooni leppeään,
hidasta tahtisi – on
matkasi valmis – ja
myös avoin on meri,
tyyntynyt tieksi -

Mukaan kun haluat,
jo kasvu on päässään
ruorista irti – siis,
hengelle valtansa anna
puhaltaa alukses liitoon…

Katkeruus

Mieleni myrkyttyi
maailman kataluudesta –
alkoi sylkeä
tulta ja tappuraa.
Kovettui kuoreni
hehkuvasta laavasta
kylmäksi kiveksi.

Raskaiden mustien
verhojen välissä
läikähti valosi –
Epäröin – vaan
lupani annoin
itseni avata
ruosteiset lukkoni.

Nousi rakkaus
unohduksen tyrmästä,
kylmiin holveihin
palasi lämpö –
orpo sieluni
ryömi ulos…

Kasvu

Kokemattomuuden
lyömätön naula
kummittelee
elämäni kirstussa –
Lyöden takaisin
näpeille, kun
tietoisuuden
tarve nousta
teoiksi hiostaa…

Kohtaaminen

Sanaton usva
laskeutuu
hiljaisuuden
laaksoon –

unohduksen
varjosta
kuuluu
kuiskaus:

Muistatko minut?

Maailman aamu
oli ensihetkemme.
Kaikkeuden lopussa
valomme yhtyy.

Avaruuden tomussa
harhailleet polkumme
kasvavat yhteen
uudeksi kajastukseksi.

Nousemme ja
jatkamme taas
matkaa löytääksemme
uusia salaisuuksia ja

aarteita syvältä
kaikkeuteen katoavista
tunteiden horisonteista…
Eikä tie pääty koskaan…

Pienet jalat matkalla

Pienet jalat etsivät
suuria polkuja.
Kasvaako askel vai
kutistuuko tie?
Katse näkee vain
riittävästi matkaa,
ettei tarvitse turhaan
pelätä loputtoman
polun koettelemuksia.
Ja yhtäkkiä huomaakin
jo olevansa kotiovella…
Perillä valossa kaikki
onkin niin pientä ja
yksinkertaista – mutta
loputtoman suurta
ja ääretöntä…

Viitta

Kerro minulle pieni tarina,
niin laitan sinulle kaksi…
Kirjoita minulle pieni sana –
tavaan sinulle tien perille…

Elämän tuli

Sielusi tulvii
elämän tulta –
polttaa pois
pahan saastan –
varjosi valaisee
hämärän tieni
valosi kirkastaa
yönikin ansat…

Riität

Riität – kun
kannat vastuun
sanankin säilän.
Ymmärryksen hurmeet
luojasi luuttuna
siivoat kuntoon.
Annat vain sen,
mikä sinulle
annetaan,
sillä kaikkien
matka on yksi.
Kaikkien päämäärä
sama.

Kajastus toivosta

Pisarat kikattaa
palaneille tunteille –
Nousevalle savulle
tuhahtaa tuuli –
Matka ei pääty
tieltäkään eksyessä –
Mustaankin metsään
pilkottaa taivas.

Ajatus

Ajatus vain
ja olet taas
täyttämässä
sydämeni haljenneen
rosoisen maljan
piripintaan häilyvästä
onnen nektarista.

Untuva

Jokainen sade
ikinen myrsky
kaikki ne tuskat
jyrkät polut
unohtuvat iäksi,
kun löytyy
seuraava pieni
pudonnut untuva.

Tästä astuit.
Pian saavutan.
Enkä luovuta…

Päivän voima

Uneni käpertyy
unesi viereen,
huokaa pienen
sanan aamuiseen
korvaasi voimaksi
askelen iltaan asti

Pisaroina tiellä

Anna sanasi
sulaa puroksi
virrassa - sormien
läpi vuolaana
nostaa vuoksi
sydämen tiedon -
hyväillä totuuden
ja toivon rantoja -
hukuttamaan
murhe ja ikävä -
nostamaan valo
hohtoon sielun –
pisaroiksi tielle
johtaa elämäsi
laulu kotiin...

Ympäri

Jalkani juoksee,
maailma juoksuttaa,
sinua pakoon,
vai sinun luoksesi

Koetan unohtaa
sinut sielustani

turhaan – koska
sinä olet minä,

minä olen sinä,

emmekä erkane
koskaan

Hetkesi

Valkea hetkesi
koittaa siinä
kuohussa, kun
tiedät, että
olet yksi
muiden kanssa -
helmi meressä
unelmien yhteisten.
Riita kasvuun
nostaa vain,
jos raueta
sen annat ja
anteeks’antoon
vuon löydät…
Tyyni palaa ja
rauha sielun.

Turhaan...?

Jos olisit kertonut,
että tiesi on

toisaalla,

olisin vienyt sanani
muuhun maahan ja
kasvattanut niistä
kenties uuden

puun

kiivetä ylös perille
jollekkin toiselle,

joka ei tiedä
mistä yö alkaa
ja mistä päivä

loppuu.

Mutta koskaan ei voi
tietää pitääkö sitä

tippua

ja kuinka
korkealta,

ennen, kuin
sen ymmärtää,

miksi sitä on
syntynyt.

Onneksi aina
löytyy ripoteltuja

muruja -

sielun opas
alati muistuttamassa,

mihin suuntaan
matkaa on

jatkettava ja
halaamassa

tervetulleeksi
perillä.

Koitos

Kun aika koittaa –
laita sielun rauta tuleen,
sulata siitä
hehkuva puro
valaa totuuden
miekka.

Kun aika koittaa –
vyötä kupeesi
tiukasti, pudista
siipesi kuonasta –
liitää valon
virrassa voittoon

Kun aika koittaa –
et epäile –
tiedät siiveniskujesi
määrän –
totuuden mitan,
valitessasi kohteesi –

Tiedät sen varmasti.

Kun aika koittaa –
Kun saat merkin.
Niin oikeus ja armo
saa niittää lempeästi
rakkauden syvimmällä
voimalla…

Keskellä

Henki on valona lihassa,
maa mielen ankkurina

Ettei toinen toiselta karkaisi,
pitämästä yllä yhteistä matkaa

valon ja varjon rajalla –
Kun ymmärryksen hetki

koittaa, tiedät olevasi
yksi muiden kanssa.

(Melintuksesta)

Kiusauksia vastaan

Vien sinut korkeampaan
ymmärrykseen hiljaa

Älä heti taivu
suloisimman tuulen
kuiskaukseen.
Kuuntele ensin,
haistele – maistele,
missä kutsun lähde
salaisena häveyksissä piileksii
rakentaen laulunsa
siipiä houkutella sinut matkaan
aina uudelleen ja
uudelleen

Kun saat aistein
merkin ymmärtää,
mikä sinua ohjaa –
seuraa valoa vain
kiirehtimättä hiljaa.
Luota rauhassa
astuntaasi.
Se vakaana vie
taas perille –
kotioven luokse.
Jumalani – sieltäkin
sinut taas löysin –
kadonneitten unteni takaa.

Ohi

Tuuli tyyntyy -
myrsky on ohi.

Lätäkön silmästä
heijastuu pieni taivas.

Unten linna

Kanna minut
sanasi virrassa
maailman iltaan –

Vie ymmärrykseni
kirkkauden portille –
Etten enää sortuisi,

enkä uittaisi siipeäni
maan tervassa
jarrutamassa taas

päämääräni saavuttamista,
turhia viivoja piirtelemässä
padoksi toisten mutiin –

saata minut perille
unteni linnaan,
joka niin selkeänä
jo hohtaa sisimmässäni

ja porttina edessäni…

Kutsu

Hohtaa hehku
toivosta ilon.

Kaukaa nousee
siipien kohina –

kutsuu matkaan,
ikuiseen loputtomaan

lopulliseen maahan.
Missä kaikki taas

aina kohdataan…

Eksynyt harhoissa

Hain lohtua
vääristä majoista,
turhien teiden
päistä.
Eksyneenä tartuin
lahoaviin rankoihin
ja vettyneisiin tukkeihin
pysyäkseni pinnalla.
Rintani repesi
liian matalassa
liidossa,
kun en saanut
henkeä siipieni
alle…
Matka taivaan
ja maan puristuksessa
ravisti minusta
takkuiset harhat
ottamaan nöyränä
ymmärrys vastaan
ja lepo vihdoin
astui sydämeeni
asumaan…

Vapauden ketju

Elämäni jatkuu
sinussa –
puhun jokaisen
solusi kautta –
Rakkauteni on
kasvanut lihassasi
viemään saamani
perintö annettavaksi
lapsillesi –
Jaettavaksi kaikille
rakkaillesi
itämään uusiksi
hedelmiksi.
Kanna tämä malja
läikyttämättä…

Ranta

Ei siinä yössä
mikään hahmottunut -
ei ääni hiiskahtanut,
vain voipunut
yksinäisyys rannalla
riutui hiljaa...

Kaukaa liikehti
vesi soluen
rantaviivan ääreen,
tuoden pieniä
fosforinhohtoisia ajatuksia
yön lohduksi.

Aamun hämärä
nosti hiuksiaan
hohtavaksi auraksi
tuoden esiin
yöstä jääneen
voipuneen hahmon.

Jäljet olivat vain
seuranneet harhaillutta
ajatusta, joka oli
yksin kadonneena
tullut kohtaamaan
luojansa vihdoin...

Muutos II

Viiltävä lumi tekee
taivaalle ritisevää
railoa horisonttiin.

Myrskyn silmässä
on hiirenhiljaista –
ajatuskaan ei liikahda

kertomaan maailman
jäätymisestä paikoilleen.
Yhtäkkiä huutava puhuri

pyyhkäisee katseen
kirkkaaksi nähdä
uusi puhdas huominen…

Ylös

Olen odottava erämaa -
saavut raikkaana sateena
syvintä yötä valaisemaan -
annat elämän siemenen
tuomaan uuden aamun…

Sanasota

Laastiksi kalkkeutunut
puhe kerrostuu
ympärille suojaksi.

”Minä, minä, minä”

Taukoamatta sataa
niskaan –vaatii huomion
kaikenaikaa – alati.

”Minä, minä, minä”

Kurkut suorina
sylkee vaateita –
hyytyy pintaan. -

”Sinä”

Sulaa muuri säteestä
kuiskeen – pieni sana
herättää henkiin.

Nyt

Ole siinä –
mihin
raskain
askel sammuu

Ole siinä-
mihin
lopullinen
kyynel putoaa

Ole siinä –
mihin
viimeinen
ajatus katkeaa

Ole siinä –
kun herään
taas katseesi
kirkkauteen

Pieni sana

Ei pieni sana
saata matkaan
turvassa yksin.

On suurempi sen
voima, kun kannat
sen toivon myötä

uskoen sydämessä,
että toinen kohtaa

ja siitä syntyy
uusi laulu.

Tyven

Tänään jaksan
kuunnella hiljaisuutta –
minkään en anna
syödä rauhaani.

Koska tämä on
mieleni koti.
Aina perillä –
aina matkassa…

Kaikki

Sen nopean hetken
hämärä kietoi
rungot yhdeksi,

Kun ensimmäinen
tähti sytytti
tuikkunsa.

Latvusten lehtimassat
kuroivat kiinni
viimeisen illankoin

Juurakot tiivistivät
otettaan usvaisessa
mullassa.

Yön laulut
virittivät taivaan
nuotit kaikelle

merkiksi seurata
pimeyden poikki
kiemuraisena

harhaileva polku
nousta raikkaaseen
aamuun.

Ja viimeinen tähti
pääsi taas
lepäämään.

Valon virta

Sen mikä virtaa
älä anna pysähtyä -

ole vuo ohjaamaan
sydämen ääni

kaikelle antaa
toivo pysähtyneisiin

hetkiin - toivottomiin
suvantoihin.

Patona ei sanasi
olla saa, kun

anova kuivaan
maljaansa pyytää.

Pienikin pala
tyhjässä kupissa

voi valaista
kokonaisen yön...

Elämän puro

Tulen pieninä
puroina uniisi –

Laulan taustalla
hiljaisen sanan –

Hiivin askelissasi
matkaasi seuraten –

Istun yksinäisessä
kainalossasi huomaamattasi –

Puhallan suortuvasi silmiltäsi,
että näkisit kauemmas.

Tänäänkään taivas
ei synny itsestään.

Aina teemme sen yhdessä,
vaikket sitä huomaakkaan…

Jää hyvästi

Kuiskaat minulle
sinisin huulin,
kun kaikki sanat
on jo sanottu.

”Vieläkö aikamme
yhtä on?”
- Kaikki aika
on meidän…

Ja vaikka se kaikki
on jo käytetty –
ei ole rajoja, mitkä
pitäisivät tuntomme
ja aatoksemme
pilttuissaan…

Sydämemme
kohtaavat
ikuisesti
mieltemme
laitumien
porteilla…

Muutos I

Hiljaiset sanat
vierähtävät liikkeelle
muutoksen rinteellä –

Kasvavat ropisevaksi
porisevaksi huminaksi.
Nostaa pauhu mukaan

tuhat muuta piiloistaan –
Jyminänä valtaavat
unohtuneen laakson

kadonneesta tiedosta
kasvamaan elämän
tayttämäksi valtakunnaksi...

Äitimaa

Lampena tyynet
kasvonsa värähtää…

Kirkkaat kuultavat
lähteensä silminä –

Näkee yön taa
valonkin varjoihin

Latvukset, niityt
hiuksinaan hulmuaa –

Pyyhkii hengellään
elämän kasvuun –

Nousee lapset
aromin mullasta,

kasvavat lentoon
ikuiseen kiertoon.

Kurja – vain
vipuna ihmisen

ahneus – kampeaa
luontoa radalta.

Surusta raskaat
kyyneleet vuona

laskee mustaan
maahan – uppoaa…

Äitimaan lempeä
syli surkean

olennon hautaansa
sulkee – murheessa.

Ahnaan lapsensa
lepoon taas suo…

Aika

Siipien viive
kiitää hiipien
tiimalasissa...

Nouseva kuu
lounaassa huokaa
tuoden muassaan

saamaansa valoa
antamaan vain
kaiken lainaan...

Usva

Siipeni taas katkenneet
kasvaa vasta versoa,
kun raikas tuulesi
taas kutsuu matkaan –

Vaan äänesi hukkuu
meren raivoon, enkä
saa katsettani
yön sydämestä…

Jalkani juurtuneena
halkeilevaan maahan -
yrittävät seurata
himmeää hohdetta

Ehkä löytyy taas
päivä yön takaa,
ja palaan taas
elämän lähteelle…

Yhdessä

Sinun säkeesi
vahvempi minua –
vaan yhdessä
laulumme suurempi
kuin yksin.

Niin tehtävät
ja työt on
helpompi kantaa
matkakin lyhempi
rinnalla sun.

Ole varoen

Voit päästää mielestäsi
turhan sanan
huuliltasi, aika

ottaa sen kiinni
ja vie sen
sitä tarvitseviin

korviin.

Pienestä sanasta voi
kasvaa uusi
ymmärryksen

puu, jonka hedelmät
kasvattavat uutta
viisauden satoa.

Avaa varoen huulesi.

Viimeinen henkäys

Elämä antaa hiljaisten
virtojen putoilla
kivisiä askelmia
sammaleisiin portinpieliin…

Kimallus pisarassa –
viimeisin tietoisuus
kokemusten unesta
haihtuu iltasumuun…

Portilla

Kun aika on –
Elämä on valmis.

Tehtävät on suoritettu –
Maailmalle on annettu
se, mikä annettavissa on –

Valmiina ottamaan
vastaan lähtemisen
tuoma rauha –

Kun aika on.

Hyvästi

Hekalle 24.10.

I

Ovi on kiinni -
harjanvarsi nojallaan
haalistuneena ovenpielessä.

Kauhtunut baskeri
naulassa väsähtäneenä,
viestiksi jätetty –

linttaan astutut
kuluneet kengät
kynnyksellä hyvästiksi.

II

Usva jo peittää vihreät kummut,
ikävä ja pelot unhoon jää
taa harmaan massan.

Laskeutuu valon puuska
hakemaan odottavan ja
pyyhkii hämärän otsalta,

kirkastaen ilmeen –
Nostaa mukaansa
ja lentää pois…

Nouse matkaan

Saata ulos
valosi kajo –
älä unohda
siipesi nostetta.
Ei kanna kauas
lento, jos yön
pimeys sulkee
nousevan lumon
liian varhain
heräävässä aamussa.
Kohtaa lämpö –
tähtää sarastukseen,
unohda varjot –
On aina uusi aamu -
siihen voi luottaa…

Turvassa

Kun minulla on sinut,
voin eksyä mustiin metsiin
tuntematta oloani uhatuksi,

voin kantaa raskaimmankin
taakan murtumatta
kevyin jaloin.

voin purjehtia synkimmälläkin
meren aavalla katoamatta
lakeuden ääriin,

voin antaa itseni tippua
alhaisimpaan rotkoonkin
voiden luottaa, että

mitä syvemmällä käyn,
sitä korkeammalle
kohoan….

Kun minulla on sinut.

Perille

Syvemmälle näin
sulkiessani silmäni
kuulemaan kuiskauksesi
sydämestäni hiljaisuudessa.

Hengen horisontissa
puhalsi vieno tuuli
vieden sieluni purtta
vakaasti kaukaisuuteen.

Niin pitkälle ei edes
uneksijan kaukoputki
kantanut nähdä.

Äänesi kaiku vain
oppaana matkasin
tähtikirkkaalla merellä.

Yksin

Olen vain kuollut puu,
jos lehteni ei pääse
kurkottamaan valosi
kirkkauteen.

Juureni mätänevät
pohjattoman yön
pimeydessä.

Eikä henkesi
liiku lehvissäni
antamassa elämää...

Tie

Ja taas avasin uupuneet
silmäni nähdä uusi tie.
Uusi uni – uusi valve.
Hämärässä hehkuva polku
seurata - vaivalloisesti etenin
pikkuhiljaa kirkastuvaa
mutkaista matkaani.

Ensin polku tuntui
liian häikäisevältä
seurata. Mutkitellen
se vei jalkojani kuitenkin
kautta aikain. Lisää
tienhaaroja liittyi
polkuun, lisäten kulun
kirkkautta. Pikkuhiljaa
silmät tottuivat valoon
ja aloin nähdä pieniä
yksityiskohtia – merkkejä
reunoilla avuiksi ymmärtää.

Polku olikin valtava
kristallitunneli täynnä
häikäisevän kirkkaita,
lempeitä olentoja
tukemassa voipunutta etenemistäni.

Aavistus perilläolosta nosti
riemun ja kevensi askelta.
Polku valaistui täyttämään
kaikkeuteni pimeimmätkin
sokkelot – joita en aikoihin
ollut tiedostanutkaan.
Niistäkin löytyi vanha viisaus
lämmittämään kylmiä harteitani
jaettavaksi muillekkin eksyneille…

Olinkin jo perillä.

Katse

Silmiini heijastuksesi
valoa nopeampana –
Olitkin perillä,
ennen kuin
näin sinut

Taas

Saatat minut
matkaani viimeiseltä
laiturilta. Muistoni
jää hyvästiksi,
enkä enää palaa…

Uudestaan kun taas
kohtaamme – Ei
vanhasta ole
jäljellä mitään
tunnistettavaa

Valon matka
on pessyt pois
kaiken vanhan –
kuitenkin tartumme
toisiimme taas, kuin

emme ikinä olisi
erossa olleetkaan –
vanha laulu
uusin sävelin
alkaa taas…

Lohtu

Anna kynäsi
virrata lohdun
sanoja sydämiin
käpertyneisiin.

Vie sanasi
pimeisiin huoneisiin
aistein tukahtuneiden
avaavaksi valoksi.

Mielten murheellisten
katse nosta
ylös muistamaan
tie iloon ja onneen.

Riittää vain
pieni sana –
ymmärryksen tuki,
ollessasi läsnä.

Jo huomenna
voi sinun vuorosi
olla ottaa lohtu
vastaan ravinnoksi…

Etsiminen

Sieluni oli tyhjä,
kuin yö avaruudessa.
Etsin sinua maailmasta –
pieniä vihjeitä
laulun palasia,
pieniä säveliä
löysin kuitenkin,
vaan en kylläkseni
saanut. Janoni
kasvoi huutavaksi
näläksi kaipuussa.
Harhailin ajatusten
labyrinteissä –
tunteiden erämaissa –
himojen viidakoissa –
järjen rakenteissa –
ymmärryksen lempeillä
rannoilla.
Murusia löytyi
kaikkialta, vaan ei
täyttäneet etsintäni
kuivaa maljaa.
Väsyin – lopetin
murheellisen matkani.
Pyyntöni ja rukoukseni
olivat kuitenkin
matkanneet muihin
maihin vaivihkaa –
sydämeeni – ja se
alkoi täyttyä
hiljaa sisältä –
Matkani oli valmis.
Tulitkin takaovesta.

Onnen varas

Tuuli kuiskaa
äänelläsi – pyörähtää
hiljaa korvillani,
laskeutuu pienenä
toivona rinnalleni.
Himmeä huokaus
kajastuksena ilosta –
Onko se muisto,
vai unelma arka…?
Viivähtää vain
ja jo lehahtaa
matkaansa
ottaen
päämääräni
mukaansa…

Odotus

Vartoova tyven
ojan pientareella
metsän loukoissa
kallion koloissa
syvissä vesissä

Odotti aikaa
tulla esiin
silittää aallot
laannuttaa tuulet
tainnuttaa myrskyt

Seestää aika
kirkastaa pimeys
tuoda unelmat
alas maan päälle
kaatamaan vaivat

Odotti vain
rauhassa hiljaa
merkkiä lähteä
liikkeelle – ottamaan
itselleen kuuluva

Rakkauden valta

Kasvu sanassa

Pieni sana
versoa ylös
kohti siivilöityvää
oivallusta
antaen luvan
herättää mukaansa
nouseva oksa vetää
puu luokseen - nostaa
lause kertomaan tarinansa

Ja pian multa ymmärtää
uteliaisuudessaan lähettää
oman sanansaattajansa
nostamaan kaikki
uinuvat kertomukset takaisin
taivaalle pesimään uusia
versojaan…

Taas yhdessä

Valon säteet siipinä
laskeudut varjoni
murheesta nostamaan
takaisin aurinkoon

Pimeyden sydän murenee
lohtusi lämmössä,
kun tyhjät kadut
kutsuvat – turhaan.

Oikea portti –
valona kajastaa,
astun sisälle -
enkä ole yksin

Ymmärryksen saapuessa

Lainaan sain aikaa
löytää tie

matkata tilassa -
kierrosta kiertoon

yhä uudelleen ja uudelleen,
aina uutta ymmärrystä
kantaakseni

tuoda tietoisuuteni
lähemmäs sinua

kohdatakseni olemuksesi
kirkkaimman taivaan alla,
syvimmän veden äärellä

Tullakseni sinuun…
laulaakseni sinun laulusi.

Tulit vastaan

Loppuunkävellyt jalkani
veivät tieni lehvien
holvikaarisaleissa
kahisevilla
lehtipoluilla
ulos valoon.

Metsän aukosta
aukeni
horisonttiin
siintävä hiekkaranta.
Laskeva aurinko
alkoi nostaa vuorten
kurkoittavat varjot
pitkin kaukaista
vesirajaa,
kun silmäni takertuivat
pieniin, aavistuksena
häämöittäviin
jalanjälkiin.

Kukaan muu,
kuin sinä, et ollut
voinut jättää niitä
näille aavoille.

Sydämeeni nousi hiipuva
lämpö jo ennen
ymmärryksen
kasvavaa kirkkautta.

Olit jo käynyt täälläkin!
Tajunnan kohotti
tietoisuus siitä,
että olitkin kaikessa,
mikä minua seurasi –
kaikessa - mikä polullani
huomaamatta avosylin rientäen
vastaantullessani
kohtasin.

Olitkin minussa –
minä sinussa.
Tuhansissa hiekanjyvissä -
Loppumattomassa heinämeressä -
Pilviä kurkottavissa metsissä -
Syvyyksistä nousevissa merissä.

Sinä – Suuri Henkeni –
elämäni toteemi,
Valoni synnyttäjä.

Sinun rakkautesi uskollisuus
on pitänyt minun polkuni
selkeänä – ollessani unessa
ruumiini tietoisuudessa.

Kaikki käveli vastaan
noista pienistä jalanjäljistä -

hiekalla…

Kaipaus

Kun avasin suuni,
kuulin ääneni huutavan
Sinun nimeäsi taukoamatta

Kun avasin silmäni,
vain varjosikin
olemuksestasi häikäisi
näkökenttäni

Kun olin sortunut lokaan
käteni raahasivat
ruumistani muistosi
perään

Kun vihdoin maltoin
hiljaisuudessasi pyytää
pienellä sanalla –
avasit kanteni


Kuuntele

Herääminen

Kun en ole läsnä kysyessäsi:
- Mitä sinä näet silmissäni?
- olenkin matkalla ylös sisimpäsi syövereistä
jyrkkää polkua kohti valon himmeää kajoa.

Ehkä löysin muruset, jotka ripottelit
harkitun huolimattomasti ympärillesi,
että löytäisin polun tunteiden ansaan –
mutta löysinkin tieni takaisin kotiin.

Sillä janoinen ei kaipaa ruokaa…

Kuuntele

Satamassa

Levähdä hetki –
anna tuulen
laskeutua harteillesi,
auringon lämmön
lepuuttaa väsyneitä
jäseniäsi.
Lempeän maan
oikaista kuluneen
aikasi –
Kun tulet viimeiselle
rannalle…

Kuuntele

Syvällä

Sinä olet minussa ja
minä olen sinussa.
Avaruus kantaa meidät
loppuun asti ikuisuudessa.
Jos joskus kadotamme
toisemme yksinäisyyteen,
ikuinen kaipuu
auttaa meidät aina
löytämään toisemme.

Ja taas löydämme
toisemme itsestämme –
sieltä syvältä
sydämen avoimesta
salaportista – aina –
Sinä olet minussa
ja minä olen sinussa.

Kuuntele

Syvällä - The Movie

Uudelleen

Henkesi kosketus
väreili sieluni
pinnalla, aukaisten
kaartuvien kehien
sisällä yhä syvemmällä
kuiskaavia tukahdutettuja
huutoja.

Ne laajenivat
kaukaisimmille
rannoillekin
hyytyäkseen
kasteiseen syksyyn -
jäätyäkseen hallan
kohmeisissa sormissa
uinuvaksi, kylmäksi yöksi.

Uusi elämän aamu
nosti unohduksen
vaipan sulavaksi
puroksi tehdä
uusia renkaita…

Kuuntele

Heikin muistolle

Älä enää katso
taakse – viimeinen
venho jo odottaa.

Vie kokka eteen
kohti untesi ulappaa
ja purjeet jo nosta..

Saata ei valveen tursas
kaataa pientä purttas
enää – sekin joutava -

turha jo on ja kaukana
lepää aatekkin turvassa,
valmiina toisella rannalla.

Sieltä jo voit vilkuttaa
ja odottaa, kun taas
tapaamme rantanuotiolla…

Ja mietimme asiat kuntoon…

Alussa oli sana...

Ja tälle saitille se tulee pääosin runomuodossa sormieni virrassa...

-Ipi-