Ei siinä yössä
mikään hahmottunut -
ei ääni hiiskahtanut,
vain voipunut
yksinäisyys rannalla
riutui hiljaa...
Kaukaa liikehti
vesi soluen
rantaviivan ääreen,
tuoden pieniä
fosforinhohtoisia ajatuksia
yön lohduksi.
Aamun hämärä
nosti hiuksiaan
hohtavaksi auraksi
tuoden esiin
yöstä jääneen
voipuneen hahmon.
Jäljet olivat vain
seuranneet harhaillutta
ajatusta, joka oli
yksin kadonneena
tullut kohtaamaan
luojansa vihdoin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti