Lampena tyynet
kasvonsa värähtää…
Kirkkaat kuultavat
lähteensä silminä –
Näkee yön taa
valonkin varjoihin
Latvukset, niityt
hiuksinaan hulmuaa –
Pyyhkii hengellään
elämän kasvuun –
Nousee lapset
aromin mullasta,
kasvavat lentoon
ikuiseen kiertoon.
Kurja – vain
vipuna ihmisen
ahneus – kampeaa
luontoa radalta.
Surusta raskaat
kyyneleet vuona
laskee mustaan
maahan – uppoaa…
Äitimaan lempeä
syli surkean
olennon hautaansa
sulkee – murheessa.
Ahnaan lapsensa
lepoon taas suo…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti