Polkuani seuraan

Minä kerroin sinulle
pienillä sanoilla

                        salaisuuksia.

Ne saivat virtaa
unelmista ja kasvoivat
valtaviksi möhkäleiksi
sydämen kaappeihin.

            Unia, unelmia -
            kantohankisia -

kevään lämmöstä
askeleen alle
murenevia polkuja.

            Unien suosta
            nouseva virvatuli.

Sieppaan merkiksi
lähtökohdan upottavaa
matkaani varten.

Kaukaista kiintomaata
kajastaa taivaani
rannassa.

             sinne sytytän
             merkkituleni -

                        sinulle -

            vastaantulevalle

Kulkijalle - ettet
sinäkään eksyisi


matkallasi mustassa maassa.

Sielun lauluja

Täältä ei lauluni ikuna karkaa
ei uneni lentohon nousekkaan enää.

On leponi syvä, nään yönikin kaukaa -
huomisen maasta taas ääniä raikaa.

Kaikuna vuotaa lupauksen lempeän -
haamuina vanhojen unelmain kuolleiden.

Särkevät toivoni murtuneen selän -
kaipuuni kantavan rangan ne polttaa.

Hiljaa nyt nousen maan hämärän mullasta -
kutsuni huudan jo taivohon viimeisen.

Toivoni laitan nyt ainooseen kortehen,
syömmeni kuuloa eetteriin höristän.

Laulusi kaikaa siis kaukana kuitenkin -
untani vartoo se sävelin sävyisin.

Syliinsä sulkeekin nousevan sieluni.

Viimeinen hyvästi

Kerran kutsun vielä
sinun lauluasi –

sinun tuuliesi
kuisketta kaukaa.

Horisonttiin lipuvan
purteni vanavedestä

hiipuvan hyvästini
hetkiimme huokaan.

On mielein jo matkas’ ja
sieluin tuolla puolen,

uusia sanojaan nostaa jo
laitamyötäinen vaisu.

Ja käännän katseeni
uuteen aamuun.

Kevään henki

Virkein varvuin
kevään palmuin

nostaa keiju
katsehen.

Uutta voimaa
mahlain soimaa -

virkoo elo
tantereen.

Kutsuu virkku
maasta mukaan

kevään kaikki
kukkaset.

Lauluun nostaa
lintuin syömmet

herätykseks’
nukkuvain.

Aamu pauhaa,
lämpöö lauhaa

nostaa rinnast’
äitimaan.

Kultaa mannut,
talvein rannut

kuivaa Emo
yöstä näin.

Nousee halo
kirkkain valo

hengen pienen
silmistä.

Katseen sinun
huomaa kutsun,

siivet sille
kasvattaa.

Kontra

Toiset


             hiljaiset
             nousevaiset
             säteileväiset
             kirkastuvaiset
             hehkuvaiset
             rakastavaiset
             kutsuvaiset
             lainehtivaiset
             hiipuvaiset
             hiljaiset
             uniset
            öiset

minua luotaan

~X~

Sinun sanas’
minut avaa

ymmärryksein
uudeks tavaa

nostaa tuulet,
avaa huulet

suikkaa suuta
valoon päin.

Sielun sisaruksia

Askel askelelta
ylemmäs kapuan –

sieluni sopikoista
vastaan tulevia

                        T-U-N-T-E-I-T-A

Ystävällisiä – uusia -
murheellisia – vanhoja –
epäluuloisia – ikuisia –
iloisia – vankkoja –

                        K-A-S-V-O-J-A.

Riemuisia jälleenkohtaamisia

                        Sinut minä

                        M-U-I-S-T-AN

sydämeni sopukoissa
aukeaa taas kotiovi.

Väsynyt myrsky

Uupunut tuuli jo
laskeutui rantaan.

Luo kallion sileän
hiipuvi uneen.

Meren sinestä
laineiden lohdun

tuuditti usvaksi
väsyneen myrskyn,

voimaksi nousta
taas pimeyttä

vastaan

Ylpeys

Ylpeys nousee

ansa laukeaa

olen otettu

Vaalien

Kupeesi sido
armaani lämpimin,

vuotasi täytä
heinäin kuivin –

tulee yöksemme
ikihyytävä talvi,

jonka muistoja
lauletaan kaut'

uuden maan
aikojen alun.

Heikot niin
suohon lauletaan,

kuin arvoton
luomansa ois –

Yrittää pitää
näin heimomme

tulia yllä
leirien turvanaan –

kalttaa laumoja
susien ahnaiden –

kaataa pimeän
portit ahneuden

Kevään korvalla kuulen

Aamusta ensimmäisen
*~palon~ *

sanani souti
syville vesille

~~~~~~unteni apajille ...............yötä pakoon ~~~~~~


Rannalle huomenen nousi

laulu

uusia versojaan
hapuilemaan
taivasta

Kasvamaan vankaksi elämänpuuksi
.
.
.

~*~

Laskeutuu taivaan

lintunen


Kirkasta valoaan
päiväksi laulaa


~~Sen kevään korvalla kuulen ~~

Varasana

Kaivoin varasanani
takataskusta.

Sillä avasin arkkuni
ammoin unohtuneen.

Täynnä pudonneita
pisaroita,

helmiä menneiden
päivien -

kauhtuneita kantaatteja,
vanhoja virttyneitä
kopuraisia kirsuja,
loppuun niistettyjä
napasanoja,

Sielun sikiönä
syntyneitä.

melskassa möyhensin,

esille asetin –

Tarjottavaksi tautta
unhon –

uusia ne ovatkin.

Sateenkaari

Lapsen lailla
yöstä nousen

uuden aamun
henkein saa.

Lausun ensisanan
ihkauuden

Herättää se
kehon voimaan.

Kuulen äänen
valon kutsun,

värit kirkkaat
silmäin avaa

täyttää sielun
sateenkaareks'

uuden laulun
taas tavaa

Kevään kikatus

Kevätperhon
lepatus

Pikkulinnun
papatus

Kevään koi taas
kikattaa

lemmen voimaks'
- Jo napatkaa!

Ensilento

Kuulin laulusi
tähtien takaa

säveles' kutsui
sanani liitoon

Opetit minun
sieluni lentoon


Aamua kohden
siipeni liisi

pilvien ylle
värssyni kantoi

Kärjestä sulkain
viima jo karkas'


avaruus unteni
ylle niin aukes'

suuntana tähtein
kirkkahin portti

matkani alhaalta
kohdennan sinne

Sana hukassa

Tänään kysyi tyhjä paperi,
”Minne haluat karata?”
Sana siellä toinen täällä.
yritin niitä napata…

Yksi luirahti -
unohtui…
toinen karkasi
käsistä…
Kolmas kipitti
karkuteille…
Neljäs nurisi
nurkan taakse…
Viides viiraten
vilisti…

Kynäni katkesi
sanan karussa -
kimposi katki
kielen kampi…
Täräytti tarinan
lättänäksi…
Rutistui paperi
tolloksi

Henkeni salpasi
sanaton tila -
Tyhjeni lärpättimeni
vetoluu…

Äkisti sana
kikerehti –
kuiskailikin
selkäni takaa..

Olikin korvan kannassa –
piilossa puheenparresta
Runosuolesta
hukassa…

Enkä aloittanut
alusta…

Kaatuva sana

Ei kierrä
himmeä

sana

uutta sarkaa
syvemmäksi

itää

oraaksi kevään.

Ymmärryksen karsta
hapettuneen

mielen

menneisyyden unia
kuluneita

kerää

luutuviksi kapuloiksi
etukenon.

Aamun kasteesta

Sielunsa syvässä
lammessa aamun,

raikkaaks' kastaos
sanainsa vuosta,

sinestä orvokkein
taivaan kasteen,

silmäinsä avaa
katseensa koihin.

Seuraa nyt siipeinsä
kutsuvirtaa

nostaos pyörteeseen
korkeimman valon

liitää jo voimana
voittaakseen yön

Odotus

Tuhansien järvien
rannalla
minä lauluasi
odotan.


Puristakoon murheen
mantereet hiljaisella
voimallaan juuristani
tuhansia timantteja

yöni valoksi.

Sulakoon jääkausi
sydämeni kylmettyneen
ympäriltä

pauhaaviksi virroiksi

nostamaan toivon
tulva huuhtelemaan
valonkaipuuni
rantahietikolle,

miljoonien hiekanjyvien
lämmöksi.

Minä jaksan odottaa

laulusi paluuta.

Kevään toisen
tulemista.

Siirtymiä

Tätä sanaa
en halua
hakata kiveen

sen sinulle
kuiskaan tuulen
puhallettavaksi

ylös vuorten
rinteitä, kohti
kuulaita korkeuksia

missä valon
nuput aukeaa
aamuksi kuulemaan

laaksojen lempeää
laulua – mannerten
syleilyä liikkeessä
ikuisuuden

Ristiaallokko

Kaukaisuuden merten
takaa tuikkii
muistojeni pieni

sarastus

Matkalaisen iltanuotiosta
hehkuna syntyvän
feenix-linnun

ensihuuto

Roihahtaa loistoonsa
ja yhdistää siivillään
yksinäiset mantereet

toistensa aamuksi
väreilevien vesien
ristiaallokossa.

Tuliainen tuhkasta
tulleen tulilinnun
kirkas kultainen

valo

Aamun lähde

Valon lähde
pulppuaa alta

pohjan - yön
syvimmän kaivon.

Kuultaa kuplina
poreina toivo,

säteeksi rannalle
aamun taas versoo -

kasvuni päivän
siitä taas

ammennan

Pohjavettä

Sanoihini nouseva
kirkas pohjavesi
aamuisessa

rantahietikossa

kutittelee santaisia
varpaanvälejä
harottamaan

l a u s e i k s i

Simpukoiden laulua
kuohuvista koskista
ylävirran suuntaan

kostutti jo huuleni

Kärsivällinen

Tuhansien järvien
rannalla
minä lauluasi
odotan.


Puristakoon murheen
mantereet hiljaisella
voimallaan juuristani
tuhansia timantteja

yöni valoksi.


Sulakoon jääkausi
sydämeni kylmettyneen
ympäriltä

pauhaaviksi virroiksi

nostamaan toivon
tulva huuhtelemaan
valonkaipuuni
rantahietikolle,

miljoonien hiekanjyvien
lämmöksi.

Minä jaksan odottaa

laulusi paluuta.


Kevään toisen
tulemista.

Kaikkeuden tuulia

Rikkonaisten polkujen
avoimina
huutavat risteykset

kutsuina hämärään
hiipuvaan
horisonttiin.

Vaeltavia hyytyneiksi
väsyneitä
vilunilkkojani

polkemaan kivettyneitä
elämän kuoria
tähtipölyksi -

vapauttamaan mustuneiden
elämänhelmien ketju
valovirraksi

Kaikkeuden
tuuliin ulos

vapaaksi

ymmärrykseksi

Aura

Valon säkenöiviä
kipinöitä horisontissa.

Nousee opaalinhohtoisesta
merenpinnasta tuikkien

lähestyvä voitonmerkki -
aurana lähenee.

Yksitoista aamua
kurkoittaa kosketukseen.

Jokaisen lempeät
silmät hyväilevänä

ymmärryksenä

kivisellä rannallani
lakaisevat laulullaan

sanani purjeet
uudeksi tuuleksi.

Valkeilla siivillään
nostavat sieluni

mukaansa

viemään kevättä
nousemaan pimeän

pohjolan valon auraksi.

Sana syö

Sanani söivät
minut

valveeni kuoppaisella
kantatiellä

unitukkana takkuili
ymmärrykseni

tajuntani
tasolla tollolla.

Miksi puree
käsi koiraa?

Kuivattaa kynä
kieltä?

Heräsin väärällä
jalalla

sillä viimeisellä
venkuralla.

Runoripuli

Runoripuli
lorisi yössä.

Sanoja äyräinä
syöksi vuoksi.

Lauseina lätisi,
levisi luututa

värssyt vetelät
pitkin pienoja.

Vihkooni imutin
kanteni välihin

kasasin nyppiä
varpusten parvena

liidättää inehmoin
ylle ja ripauttaa

lupansa lorauttaa
kerkeenä hetkenä

Lukijan yökätä
tarinan päälle.

Kevättä ilmassa

Orastavan kasvun
henki leijaili
lumisen niityn
päällä

Etsi hangelta
kasvavaa kevään
silmää pesäkseen
levon

Pitkältä matkaltaan
uupuneen lennon
jäätämät siipensä
laskee

Nousee hengen
levänneen siemen
sulattaa kesäni
takaisin

Klik

Lue minuun
avaimesi kehä

kanta käännä
yöstä päiväksi

portti aueta
aamun kajoon

Avain VI

Avaa sanasi
unesi valoksi

kuiskauksen takaa
ajatusten lähteen

kertomaan oman
tiesi suunta

aamusi vanhan
päättämäsi polku

Keskitalon henki

Yskien ukset
vanhan tuvan

uusia tuulia
arastaa.

Onnen muistot
muinaisuuden

elon aamust’
kurmottaa.

Voi kun vielä
pieni Pentti

siroja jalkojaan
kapsauttais.

Vaan jo lähti –
ylös tähti

syttyi vanhan
muistoksi.

Veli Paavo
ensin hiipui

vaimons’ jäi
vain jälkeensä.

Annan matkaa
vielä jatkaa

mökin henki
seuranaan.

Ulapalle

Kerää nyt aamuni
kukka vaivainen
terälehtensä kuihtuneet -

katseensa nostaa
kohti nousevaa
elämää lempeää.

Suonet sanojen
kylmistä öistä
sihahtaen haihtuvat

kauhtuvaksi usvaksi
rannalla unohduksen
poltteeseen tietoisuuden.

Taas yö laskee
syvyyksiin ja
työnnän päämääräni

kerkeän katamaraanin
puhtaisiin kuohuihin
ulos ulapalle

vietäväksi
elämän
avomerelle

Säilä

Varrokaa varjot
alhaisen nimen -

kynäni tuokaa,
huutaa se ruokaa -

sanani kalskaa
hurmetta huokaa -

valoaan vuottaa
voitoksi yön.


Kuulta tuo lainaa
läsnänsä-lumon -

tähtein katseest’
unelman matkast’ -

tulilla revon
karaisee karkens’ -

radalta lintuin
rikkauttaan kehrää.


Kohoaa aamust’
tantereel’ korskaa,

koronan valosta
sielunsa kastaa

säiläni sulka ja
unia pimeyden

valoksi luo.

Uni aamun valveesta – elämän alkuräjähdys

Avasin katseeni
aamuni valveesta
kirkkaaseen avaruuteen,

kun tajunnastani
lohkeaa
ymmärrys käsiini –


Olen saapunut
uudelle elämään
puhjenneelle ikilähteelle,

syvyydestä pulppuavien
sielunvirtojen
aamunhetkeen.


Kutsuaan kurkottavat
jyvät laulavat
tietään tähtiin

kiehuvan
kuplivassa
valon sinisammiossa.


Tyhjyyden unesta
heränneet kipinät

tanssivat pimeästä

ylös ymmärryksen
helmirataa –


kutoen toisistaan

-v-e-r-k-k-o-a-

pyydystää hiipuvat
säkeneet mukaansa.


Ykseyden itsenään
pyörteilevä

tietoisuuden kaikkeus
tiivistyi ajattomuuden
puristuksessa helmeksi-

sanaksi

ja se putosi
korvaani.

Avain V

Pieniä pilkkuja
reikiä unesta

helminä seurata
valon tietä.

Toivon hetkien
ilon avaimiksi

enkelin sulkien
kuulaita vetoja,

luojansa luomina
elämän kasvoilla

Sykkyröitä

Näin sinun untasi
valveen väärältä puolelta

suittuja suortuvia -

sisäisiä sykkyröitäsi
suloisia ihaili
ymmärrykseni -

Mieleni mutkainen
levoksi raukeni -

yöni onneksi
takaisin uniisi

Lempikiusaaja

Lempikiusaajani
sieluuni syöpynyt

jälki

muistuttaa aamuin
illoin,

valon hiipuessa –
sarastuksen noustessa

pitkällä varjollaan
unteni valtiaana

valveeni valosta
unelmieni ilosta

sinusta

Unikoto

Etäällä Unikodon
kaukomaassa herää

sanojen aamu
valveen valoksi,

ymmärryksen iloksi -
toistensa kohdata

Tuprahtaa pilveksi
Elämän ylle

Pieninä pisaroina
polkujen kasvaa

Silta

Yöni unesta
laskeutuu

tähtien pisaroissa
tulevia

unelmia -

Kutsun valoasi
luokseni

heräävään aamuuni
uskoa

kantamaan siltani
siipiä

huomisen yli
tuskasta

pois

Siemeniä tuulessa

Haihtuvaan sumuun
piirsi sanasi
ensimmäisen nimeni

hiipuvasta aamusta
aurinkosi tuuli
nostatti uneni

s i e m e n e n ä t u u l e e n

silmieni nähdä
kaukaisimmat
unelmat,

joita en vielä tiennyt
olevankaan,
laskeutuakseen

sananjyvinä

itämään
uutta
ymmärrystäni

Kurkotus

Kantta taivaani
kantaa

unelmani ymmärryksen
avaruudesta,

sydämeni valon
varsi

piikkisen matkani
maailman

mullasta

Ilman kenkiä

Pyyhkien jään kasvot
hileinen tuuli
avaa lumesta
kuultavan syvyyden.

Nousee valo
lammen katseen
talvisesta ruudusta
unohtuneena kesästä.

Astuu kenkiini,
vie kevään kevein
askelin mieleni
satamaan suven.

Sieluni ulpu

Aamuni ilo
päiväni paiste
iltani valo
yöksi uupuu

sieluni ulpun
nuokkuva varsi
nousee taas
eloon, tähtien

kiertoon kurkottaa kauas,
aikojen takaa
unesta valon

Ymmärryksen kieli

Jos päästät sanasi
vapaaksi iäisen äitimaan
kielellä - jää se liian
syvälle ymmärrykseni alle

matavaksi maan virraksi.

Jos laulaisit minulle
enkelien kielellä –
en korkeuksista kuulisi
sävelesi kirkkaan sanoman

häikäisevää sinfoniaa.

Kun kuiskaat minulle
antamallasi ensimmäisellä
kielellä – näen sanasi
ymmärykseni pergamentilla

kirjoitettuna sieluni valolla .

Sananpoikanen

Ihka uusi Sana
säntäili pientareilla -

huusi tomerana
öisiin metsiin -

kailotti vuorille
tuhisi tattina -

kasvaa, jos viitsii -
Voimaa jo läntänä

uhmaksi uuden
maan vaaroille

Palvelija

Kumman näit ensin?
Sen kruunaamattoman
kaunottaren tai
komean nuorukaisen?

Vai sen äänettömän
apulaisen, nurkissa
hiljaa toimittavan
näkymättömän kukkasen?

Uupumatta rakentaa
laulujen siltoja,
siivoaa sortuneet
toivot ehoksi.

Mikä on rakkaus?

Arvostuksen sivujasi
kääntelevä ihailija?
Silmiesi kaukomaa vai
kaukoputken vakaa jalka?

Korva ei kuule –
katse ei kohtaa
heti viimeisellä
rivillä istuvaa

ensimmäistä valon piikaa.

Tyhjyyden kurimus

Hyytävä kylmä
kynsi raapaisi
sydämeni kaarnaa.

Sanattoman kuvajaisen
jähmettynyt tanssi
rampautti lauluni.

Tyhjyyden kurimuksesta
kaaoksen kuningas
yritti kaapata

ruorini –

mutta haroi vain
olematonta toivottomuutta
turhaan -

eikä sydämetön
sielunsa ymmärtänyt valoa,
jolla purjeeni

puhaltavat henkeni
kauas ulottumattomiin
takaisiin elämän

horisonttiin -
linnuksi
sarastuksen

Valon kukka

Murheen virrasta
nousee kukka –

Valonsa läikkyy
renkaina rantaan –

Väreet nuo arat
santaan tuo rannun –

nousevan ummun
iloksi kasvaa –

Herää jo kaislat,
kumartaa alas –

Untensa enne
aamusta alkaa,

koittaa jo sarastus
uuden koin.

Elämän jokikin
kääntää suunnan –

Linnun maitona
nousee latvaan,

lähteensä löytää
kukkakin taas.

Avain IV

Pilkistää lukosta portin
unelman kajoa tilkka,

pisara valoa yöhön,
huuhtoo palaset murheen -

ajassa unohtuu hiljaa,
liukenee elämän vuohon -

kutsuksi sanasi valon

Kallioni

Hämärtynyt katseeni
etsi usvaisen mieleni
sopukoista kasvojasi.

Ymmärrykseni peilissä
huureeseen piirtyneenä
vain muistosi ääriviivat

kivettyivät koristeeksi
kaukaisen ajan muistoksi,
järkäleeksi sydämeni painon.

Hakkasin nimesi kylmään
rosoiseen pintaan muistaakseni
elämän, jossa synnyin

Sidoin muistojeni paaden
selkääni vahvoin sitein,
sieluni sitkein nahkavitjoin,

etten enää kadottaisi
sanasi suloista sointia
umpeenkasvavilla poluillani,

yksinäisen vaellukseni
langanohuella kultaisella
tiellä tietämättömän rajoille.

Kivestä kasvoi kallio,
tähdenkajosta kuunsirppi,
auringosta aikojenalun

ymmärrys

Ja taakkani kantoi
minut takaisin perille
siipeni synnyinvalkeille

Taru kohtaamisesta

Alla holvikaarten
vanhan tammen

pyhän neitseen
syliin syvään

kimpun laskee
luottamuksen lempeän

yksisarven kalvas pää,
painaa silmät

uneen salpaa
ymmärryksen avaruuksiin.

Kaitsee kolmen
vartijansa varjot

ikimaasta saakka
kantaa valoks,

viisauden lohikäärmein
kahta syleilevää

pientä alla
lehväinluolaa elon

Pisara

Ruokoni taitoin
aamutuulessa kahisevassa –

sydämeni virrassa
ymmärryksen kastoin –

Sieppasi ajatuksen
pisaraksi kaikkeuden

syvyyttä tipahti

sanojen synnyksi
papyruksen valoksi

kuivui tietoisuudeksi,
kysymykseni kirkastukseksi –

Käärin rullalle
ja annoin

sinulle

Sielun temppeli

Tuulten ja myrskyjen
läpi kannat

lepattavan valoni
sammumatta -

puolustat ymmärrykseni
kehtoa loppuun asti -

kanna matkani vielä
hetki murenematta,

elämäni temppeli -

sillä sijani ei ole
vielä tässä

~♥~

~ ♥ ~
Elämän
matkan
v
a
r
r
e
l
l
a

pelkkiä piikkejä

ilman ystävää

Sielunystävä

Yksinäisiltä poluiltani
eksyin yössä
pilkahtavan lyhdyn
luokse.

Portaille kutsuksi
jätetylle kulkijan
huomata.

Ikipuisen harmaan
oven pienassa
kyltti:

”Tänään et ole yksin”

Kolkuttavan päästit
sisään – ravitsit
elämällä ryytyneen
polkuni –

Täytit tunteideni
äkkijyrkät syvänteet
toivolla –

Rosoisiksi rapautuneen
iloni paikkasit
murheista –

Ja annoit uneni takaisin:

Sen, joka kertoo
sydämeni avaimet
unohtuneen mattoni
alta löytävästä

Ystävästä – Sinusta

Ikuisen sieluni
matkan ymmärtävästä
oppaasta
ja toverista.

Ja kaikkeuden
loppuun nimekseni
tuli:

~ Tänään ~

Feenix

Unelmien ääriltä
hiljalleen leijaili,

yötaivaan hämärästä
himersi kajoa.

Laskeutui sanoina
korvieni keroille.

Supisi syömmeeni
kuiskauksen kutsun.

Pesistä tuulen
toivoni keräsin

pilkahduksen valoa
risukasan pohjalle,

rakensin rangaksi
lauluni siiville,

nostamaan palaneen
sieluni liitoon

takaisin latvoille
onnen virran

Pesästä

Lehahtaa lentoon
pesästään

parvi kasvavain poikasten -
vie matkansa kauas

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ langoin kultaisin

maan ääriin, kaikkeuteen -
juurinaan ankkurit sydämen

pois luota
emon huolehtivan

Visupusu

Ajan illassa
yhteisen

rakkauden
iltaruskossa

kiintymyksen kainalossa

vaihtui hampaat
vanhain

iäisen polun
kihlana

suutelossa
visukinttuin

Kevään portti

Portist’ kevään
kajo jo nousee

Talven selkä kuni
taittuvi taas,

yön viitta päivää
jo karttaa

vimonen viima taa
saloin sujahtaa

nostaa unest’ talven näin
koitto päivän saran

aamuks silmun nousun
portin avaa taas

Kevätheinää

Pieni värssy
poksahti pankolta.

Sanoiksi sikisi
lattian rakoihin.

Yksi nousi,
kurkisti natana -

hiipi heinänä
kutkutti kainaloon.

Toinen röllinä
räpsähti naamalle.

Illisti inhasti,
katkesi kamaraan.

Kevättä lienee
rinnassa sanain.

Latvuksissa

Kasvettua sanasta
syntymäni hetken –

Mikä olen tänään
heränneenä elämään?

Sanojeni summa?
Huutavan ääni

korvessa?

Tuuleen hiipuva
kaiku - kutsuvan

kuiskaus?

Vieläkö lauluni
värähtelee valosi

kehrässä?

Vai liidänkö vasta
latvojesi

alla?

Kun sfäärien väreistä
siipeni

rakennan

Valo

Valo päiväksi
ensimmäisen sanan –

katosi tyhjyys
pimeyden viitan

Lumikeijuja

Sanasi herätti
lauluni kukkivaksi

värimyrskyksi
polkuni varsille –

Valkeat pientareet
täynnä kimaltelevia

l u m i k e i j u j a helmeilemässä

kuuta luokseen –
tähdille kirkkautta –

äitimaalle lämpimin
halaus auringossa,

unieni vahvoiksi
valon vartijoiksi

Kuu

Veli kuu
kuiskaa tuuleen
unisia lauseita –

rauhan uupuneille,
vuosien huumassa
unohtuneen unen

kuolleista herättää

Tuulesi tuomaa

Vihreät niityt
sinun tuulesi
tuoneet

Sanat pilvien
haperoista ripahtelee
kasteeksi mielen

mustan mullan,

nostaa nuppuina
kesän toivo
ylös elämäksi

Timantteja

Varjojen väliin
avaa aurinko

pieniä ikkunoita –

Huurteisia timantteja
luotsiksi mielen,

Poimin sen pienen
kirkkaimman katseen

Vetten päällä

Samaa maailmaa
kuljen aikojen alusta.

Ropisevaa polkua
seuraan taas

syvän veden äärelle.

Siemaan unteni usvaa,
lausumattomia ajatuksia

rantahiekkaan sanoiksi
kahlaan.

Kohoavina kuplina
tieni taivaanrantaan

tavaan…

Viljaa

Viljavaa kulottunutta
sanaa lainehtii

ristituulissa ymmärryksen
vainioilla

auringon kuuma kilo
huokaa loppukesän

sadonkorjuun päivää

Kiittää aavaa
sielunmerta –

matkaan väsynyttä
sydämen orasta

ottaa omansa
isolla halauksella

ja tekee suuren
lauseen

Lempeitä marjoja

Uneni avasit
puhalsit henkiin

versoja latvoi
ilon oraaksi

juurtui lämmöksi
sydämen juureen

marjoja pieniä
sydämenmuotoja

pulpahti varpuihin
suruisten poimia

väsyisten viroksi
lempeiden lumoksi

täyttyvi metsä
punasta lemmen

Kohtaamisia

Vuosieni varrella
helmeilevinä pisaroina
elämän nektaria –

Kultaiset helmet
ihmis’sielujen kohtaamisista
rikkaudeksi matkan –

Noruvat juurilleni
vahvistavaksi kimpaleeksi
sydämen voimaksi –

Kasvuksi sanojeni
kimpun ojentaa
takaisin ymmärryksesi

kristallivaasiin

Sydämeni kiharoita

Harmaita hiuksia
hopeisina kirjaimina

uupuneilla harteillasi

kertoo matkamme
tarinaa hiljaa.

Syttyvän lemmen
kietoutuvaa hiuspunosta.

Mustasukkaisuuden
Kitkerää takkua.

Palaavan ilon
anteeksiannon suortuvia.

Myötäelon kirkkaina
kiiltäviä kiharoita.

Harjaan hymyssä tuuleen
sydämeni kiharat.

Sielujen tanssi

Katsot minun kaunosielu
vuosien väreet silmilläsi

Yhteinen matka sieluissamme
vuosituhansien virrat

soluissamme kantaa
kauas tulevaan
aina yhä iäti.

Samasta sanasta
synnyimme – yhteen
valoon kasvoimme.

Sielun tuulet lennättää
aatoksemme yhteen
saattaa,

Tanssii ympäri
kaikkeuden tahdon
siivin suloisin

hamaan asti,
ikuisuuksien
kirkkaan kedon

Muisto polussani

Unohtunut ajatus
sieluni syvältä

vaatimalla vaati
tulla esille.

Tieni alusta oppaani
ensimmäinen rykäisi:

Muistatko vielä -
lupasi annoit,

jos voin katsoa
muististasi polussani

olevan maisen
matkan tehtävän?

Ymmärrykseni iloksi
virkosi – kasvuksi

luvatun maan,
vihannaksi viisaudeksi.

Avain III

Valoni aamussa
herättää kasvosi

Kehosi lämpööni
unesta herää

Tuoksuni metsästä
aukaisee aistisi

Kasteeni ruohosta
huulesi kerää

Aamusta laulusi
minusta nousee

Päiväni vihanta
kulkusi ruokkii

väsyneen matkasi
iltaasi juokse

tuon unesi avaimet
sydämes luokse

Rakkauden hiekkalinna

Sanat jyvinä totuuden erämään
nousee hiekkamyrskyksi korkeuksiin

murenee kylmyyden kalliot matkaan
Katkoo torat – hioo himot

Lasittaa ivan veli tulen myötä
vihankin vesittää sisar veden kanssa

Laskeutuu tuulesta iloksi lasten
rantahiekaksi tarinain piirtää

kasvuksi rakkauden hiekkalinnain

Vuorten tuulet

Kaukaisten vuorten
tuulissa huokaus

kirkkaus nousee
askelten rientää

rinteet sortuu
laaksot lavenee

syvätkin vedet
kuulaaksi lauhtuu

Elämän aamu
syliinsä sulkee

Avain II

Sinä annoit
minut minulle -
minä minut
sinulle.

Tiemme aukeaa
yhdeksi oveksi
sydämen kruunun
tiaraksi.

Avainten avaimeksi
Sinuun.

Lintu

Hyytyneenä
talven pörröinen
lintu etsi
jäätyneitä jyviä

Yössä noussut
uusi oras nosti
varhaisen kevään
pelastamaan

polon

Aamu

Unohda pimeys,
aamu on
täällä.

Kohta jo
nousee
sarastus

kaino.

Herää
nyt yöstäsi
lapseni

nuppu.

Säde tuo
kultainen
valaisee

tiesi.

Kaijalle

Palasi leikki
lasten isojen,

kun valosi
kultainen

herätti tunnot
unhon.

Toivoks nupuista
kärsimysten

nousi kasvu
liitoon - ylös

tähdistöön Otavan
voimaksi elon

Tähtiin

Alussa oli sana –
se ensimmäinen,
jolla kirjoitettiin
sinunkin laulusi.

Hiekkalaatikolla
heitit hiekkaa
toisten silmiin,
etteivät toiset

näkisi, kun
halusit leikkiä
toisten leluilla
omia leikkejäsi.

Kun kasvoit,
rallattelusi himersi
toisten lasten
kuorolaulun.

Nyt uuvahtanut
ymmärryksesi
ja säikky
sydämesi halaa

kuivia elämän
rankoja hyytävässä
sielun
kaamoksessa.

Mutta sana,
joka sinut synnytti
vanhempiesi huulilta
puhaltaa yön

pilvet hellästi
kirkkaaseen tähtiyöhön.
Ja se sana
on Rakkaus.

Lokki

Yksinäinen lokki
rannasta eksyneenä -
ulappa vain
seuranaan.

Horisontti määrää
kaipuun suunnan,
vaan sitähän
se koti aina on…

sydän matkalla
määränpäättä…
kunnes löytää
itsensä.

Pala onnea

Tänään en
jaksa olla
kokonaan
onnellinen -

laitan osan
piiloon
pahan päivän
varalle

ikävän alle

Ritari

Se yksi sana
minutkin synnytti –
se ensimmäinen,

jonka löysin minäkin
aseeksi pahuutta
vastaan.

Puolustamaan elämää,
sikiämään uskoa
pimeyden kujille.

Löytyi sana
haltijansa jäämä
kidasta luisen

kaatuneen
lohikäärmeen,

kuolleen toivottomuuden
vartijan.

Sanan murtuneen
sydämen taoin

teräksi taistoon
pimeyden voimien.

Kasvoikin kalpa
elämän synnyttäjäksi –
lasteni loihtijaksi.

Ritaroitiin minutkin
isyyden valalla
pienteni turvaksi.

Linnani rakensin
vakaaksi ” Uskoksi”

Ratsuni tottelee
nimeä ” Toivo”

Miekkani kantaa
nimeä ”Rakkaus”

Ja itse nyt
kannan nimeä:

”Ukkomies kaikilla
mausteilla”

Seireenit

Avaan maiseman
heristän kuuloni –

Haparoivia haikuja
hiipii haaviin –

kuiskii korviin
kauniita kutsuja,

lempeitä lauseita
pilvinä lumeen.

Nautinnon tuntoja
sinnikkäät anoo -

kutsuina seireenein
sisältäin riipii.

Valoa anon
uneni suojaksi,

ummistaa päiväni
hempeät harhat

Oikaisen kulkuni
karaisen katseeni

Pieniä viiveitä
sydämen tiellä.

Voipuneen lento

Kuivuneen sanan
löysin pohjalta

potevan värssyn.

Hyväilevin käsin
nostin ylös,

puhalsin henkiin,

kostutin suukon
sanalla sierettyneen.

Nosti siipensä
läpättävät lentoon

kuulaisiin korkeuksiin

tuikahtamaan kipinänä
tähdenlennon valoksi,

uupuneen tien iloksi.

Toivomuskaivo

Tänään en keksi
mitä haluaisin –

tohtisinko tahtoa
tuulia raikkaita?

Olisiko haluni
toivossa rauhan?

Elämän lumeet
pois näköni tieltä?

Sinisiä unia yön
valveeni varalle?

Toiveeni kuultiin –
tahtoni havaittiin.

Lähteeksi virkosi
toivoni valo.

Kaivoksi ammentaa
maailman teille.

Tähtien laulu

Kirkkautesi on
hengittänyt elämäni
läpi aina

vaikken sitä
aina nähnytkään
maailmaa katsovilla

suruni täyttämillä
mustilla silmilläni.

Tänään heräsin,
kun kuulas vuo

tähtien laulua

kosketti sieluni
kylmennyttä kieltä
ja tulppana irtosi

sydämeni karsta.

Eilisen sana

Hukkasin sen -

eilisen sanan,

millä kerroin
toivon terälehtien
nyppimisestä,
katoavien unelmien
hiipumisesta.

Eiliseen jäi

kosketuksen kaipuu
huuliesi värähdyksen
odotus yön pimeydessä,
talven purevan
hyytävä viima.

Eilisen sana

versoi henkesi
kautta hehkuvasta
voimasta valoksi -
toivon huomeneksi
tähän päivään.

Eilisen sana

murheesta musta
katosi – enkä
sitä kaipaa
tämän päivän
poluille kynnykseksi.

Eiliselle sanalle

elämä uuden
lehden käänsi -
valosi kosketus
raivasi hämärän
katseeni tieltä

löytääkseni huomisen.

Runorääkki

tänään heräsin
vanhempana, kuin
eilen

silmieni alla
tuhat karaattia
kultaisia sanoja

tunteiden ja ajatusten
humisevilta lakeuksilta

Ymmärrykseni lainassa
väsymyksen valtiaalta

sanojeni himmeäksi
tuikuksi

Työkaluksi kasvu

Kokemattomuuden
lyömätön naula
kummittelee
elämäni kirstussa –

Lyöden takaisin
näpeille, kun
tietoisuuden
tarve nousta

teoiksi

hiostaa…

Elämänlangat

Pienet siipesi
katkesivat
synnyinporttiesi
elämänlankoihin,

etkä päässyt
pyörähtämään
ensimmäistäkään
silmukkaa oman

kultanauhasi
kantamana.

Nyt liidät
vahvempana
henkeä,
kauempana
avaruutta
ja vanhempana,
ikuisuutta

mutta lupasit
tulla takaisin.

Ilman rakkautta

Rakkaus ilman
hellyyttä on kuin
haihtuva puro

Rakkaus ilman
kunnioitusta on kuin
kuivuva joki

Rakkaus ilman
toivoa on kuin
jäätyvä järvi

Rakkaus ilman
uskoa on kuin
aavikoituva savanni

Rakkaus ilman
Jumalaa on kuin
kuoleman maa

Yksinäisen sielun
katoava polku
horisontissa

Kuuntele

Paljonko runo painaa?

Paljonko runo
painaa?

Tuhat suudelmaa
tulessa

Kaipaus kuihtuvien
unelmien

Liian monta
tuulesta

temmattua värssyä
varuillaan

Pakahtuneiden tuntojen
ikuista vilua

Hileinä sanoiksi
kipinöiviä tunteen
poikasia

Puikoiksi järjen
tahdista sulavia
säveliä

Huutavaa armoa
sielun
lämmöksi

Niin paljon
runo painaa

Järjetön kysymys,
tunteille hinta?

Kevätsiivous

Hämärtynyt ymmärrykseni
himmenneessä maassa

lakaisi sisälläni
polkua puhtaaksi

varovaisin varvuin,
ropisi tyhjien

sanojen nokareet,
turhien ajatusten
kikkareiset köntit,

villitsevien värssyjen
hekumaiset huokaukset.

Kirkastui kulku
toivon kulkea

sielun syvimmästä
savimajasta

luokse rakkauden
kevätlinnan

Jäljillä

Sanani hyytyneet
rapisivat huuliltani

kadonneitten askeltesi
perään,

tapaillen kaikuja,

etsien särkyneen

sydämen palasia.

Kenkäni kuluneet
odotti vain

perille pääsyään
hiljaisuudessa

raahustaen.

Ruori

Astu mun purteeni,
jos kiire sua vaivaa,

työn titaanit riepoo
arjessa harmaassa
hautaasi kaivaa,

juoksuttaa koipesi verille,
ei perille ikinä päästä.

Astu venhooni leppeään,
hidasta tahtisi,
on matkasi valmis
ja myös avoin on

meri,

tyyntynyt tieksi
Mukaan kun haluat,
niin kasvu on
päässään

ruorista irti siis,

hengelle valtansa anna
puhaltaa alukses

liitoon…

Verso

Tänä vuonna
kevät alkoi
aikaisin.

Ei pimeys
edes koskettanut,
kun varhaisin

verso alkoi jo
itää sydämessäni

Sinun valostasi.

Avain I

Sanani Sinun,
Sinusta

Sinulle

Huokaa, Kertoo

Laulaa
Kirkkaista Kasvoistasi.

Rakkautesi Voimasta,
ymmärrykseni ylle

laskeutuvasta Rauhasta,
avautuneena Porttina,

Avaimena Sydämeeni.