Täältä ei lauluni ikuna karkaa
ei uneni lentohon nousekkaan enää.
On leponi syvä, nään yönikin kaukaa -
huomisen maasta taas ääniä raikaa.
Kaikuna vuotaa lupauksen lempeän -
haamuina vanhojen unelmain kuolleiden.
Särkevät toivoni murtuneen selän -
kaipuuni kantavan rangan ne polttaa.
Hiljaa nyt nousen maan hämärän mullasta -
kutsuni huudan jo taivohon viimeisen.
Toivoni laitan nyt ainooseen kortehen,
syömmeni kuuloa eetteriin höristän.
Laulusi kaikaa siis kaukana kuitenkin -
untani vartoo se sävelin sävyisin.
Syliinsä sulkeekin nousevan sieluni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti