Kaivoin varasanani
takataskusta.
Sillä avasin arkkuni
ammoin unohtuneen.
Täynnä pudonneita
pisaroita,
helmiä menneiden
päivien -
kauhtuneita kantaatteja,
vanhoja virttyneitä
kopuraisia kirsuja,
loppuun niistettyjä
napasanoja,
Sielun sikiönä
syntyneitä.
melskassa möyhensin,
esille asetin –
Tarjottavaksi tautta
unhon –
uusia ne ovatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti