Kerää nyt aamuni
kukka vaivainen
terälehtensä kuihtuneet -
katseensa nostaa
kohti nousevaa
elämää lempeää.
Suonet sanojen
kylmistä öistä
sihahtaen haihtuvat
kauhtuvaksi usvaksi
rannalla unohduksen
poltteeseen tietoisuuden.
Taas yö laskee
syvyyksiin ja
työnnän päämääräni
kerkeän katamaraanin
puhtaisiin kuohuihin
ulos ulapalle
vietäväksi
elämän
avomerelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti