Runohyhmää

On talven kylmin yö nyt taas,
se runottajaa paleltaa –

Saa silmäin katseen hyytymään,
kaik’ vainen sines kylvää maa -

Kalsa huokaa kylmän näyn,
kun puhuri tuo vasten käy

Kiin’ hampaat jäätyy sanoihin
ja kieli värssyyn siinä niin –

mut pivoon runoin puhallan,
et muuttuis värssyks’ – eloon taas –

On tumpus’ tönkkö runo vain,
se sinertääkin vielä näin –

Mut välähtää sen silmät viel’
ja lauluun kerkee hehkee kiel’ –

Sen muisti pien, ei mainen lain
oo ikunansa voittant’kaan –

tuot’ ruiti – vaik’ on varreltaan,
kosk’ sielusta on syntynt’ vaan.