Pieni pöljä

On pieni pöljä matkallaan,
tuon nimi on kai Suru Vaan –

Se kämmertää tuol' tunkiol',
mink' luulee onnenmaaksi jo -

vaik' matka on häl' alussa,
ja siivet vasta supussa -

Niin ihailemaan jää vain tuot',
mis' harmaana on aamuin vuo -

ei jaksa mukaan säteen luo,
nyt nousta pien’ – liek’ osaa tuo?

Vaan kohta murhe sulaa pois,
et uusi uni valtaa vois -

Siin' kukkimaan käy sielunsa,
kun mainen voima unhoonsa -

jää taivon sinen värjäämäin,
nuo silmät kun on sisäänpäin -

ei siinä pysy aloillaan,
kun alkaa uudeks' virkoomaan -

Nyt sisin syömmest’ kumpuaa,
kuin korkki, valo purskahtaa –

Saa Suru murheen rinnastaan
ja alkaa vielä laulamaan –

mut kukaan kuule tuota ei,
kun valo hänet vei.