Kaislavene

Kuvajaisen pienen näin,
mä rannal puron sisimpäin –

se vene oli kaislainen,
tuol purje sanoist viedä vain –

sil katosin nyt virtaan jo,
nyt istuin toivoin matkaan tuoh’ –

vei vuolaan veden yli niin,
kuin koski oli sanat siin –

Ne lauloi hetkein hunajaa
ja valoo maista antoi maan –

tuo lämmitti kuin valo ois,
mi’ parempaakaan olla vois –

silt tuntui vain ja nautin siit’,
sen kaiken kerin verkkoon niin –

Mut puroin alla muhikin,
kaik’ sielut synkät sydes min’ –

ei paistanut kuin kajastus
ja kävi siellä myllerrys –

Nuo hyökki pintaan mulahtain,
jo etsi valoo oikeet’ vain –

Niil’ kutuaika olikin
ja kiivaana nuo kävikin –

ain’ kortta purjein kokemas’,
se oli myrskyy pahempaa –

Ei noilla silmis’ oo valoo,
kun katsoo tarkast’ – sieluukaan –

mut harhaisena ne etsii viel’,
nuo katkerana toisii niel’ –

Täl’ purosella matkain on,
nyt koetus eloin kohtalon –

Kun virta viimein viilettää,
jo taakse kehnot kalat jää –

kuin venhoani ohjastan,
niin sieluin valoo saakin ain –

Vaik’ pyörteet mukaan vetaiskin,
ne pientä on tuos’ vasteen niin –

siih’ verrattuna mitä koin,
mut tää ol’ omain kohtaloin –

Nyt kaukaa Valoo himmeet nään,
se lienee kohta matkain pää –

jo sumu nousee – usvan saa,
tuo kelmee lämpö metsäin maan –

tuo mukanainsa tuoksutkin,
jo laulut suvein siimeksiin –

ja puro leveeks’ lauhtuu jo,
saa kaislavenhoin levon tuo –

ja sieluin kodin luo.