Miks’ potkia vain renkaita
noit’ sanain menorattaita
ja tutkii riimin runkoa,
se parantaisko kulkua?
Kun sielun kartta sisin on
se piilos lokerikkohon,
on laitettu ja taitettu - vain
ymmärryst’ ei naitettu
tuol kommentoijallekkaan siin
kun lukee sanankin tään niin
kuin lapol kukin omains’ saa,
ja kiinni pilkusta on vaan
se silloin, kun ei tarinaa
saa kii – jos vaikka halajaa.
Ai niin – se sielu runoin on
nyt toivon viedä valohon -
niiks’ siiviks’ matkan elon vaan
ettei jäisi polkemaan.
Mut onneks’ ei jää elämään,
tää värssy, kun uus’ sikiää
ja askel seuraava se lie
mi’ uuden aatoksenkin tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti