Yötäni kuljen
mä polkua käyn.
Sen pehmeenä valaa
kuu hahmoksi näyn.
Näen hopeisen virran,
se vapaana kiitää,
niin sanoista pienistä
muotonsa piirtää.
Nyt tajuun se kertookin
kutsunsa tuo –
sil’ päänsä on tielläkin
toinen sun luo.
Nyt sumussa juoksen,
sun aatokseis’ luokse -
ei jarruta pimeyden
vaste, ei tuokse -
Kun laulusi yöstä
mä kuulenkin nyt
on lähteellä korkeella
tie päättynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti