Sun lauluas’ ain seurasin –
tuot’ sykettä maan kamaran.
Mut pehmeää kuin tuulahdus,
loi sametikskin sieluin mun.
Ei koskaan hiipunutkaan tuo –
ei kaikonnut, ei sulanut -
ei kuihtunutkaan unhoksiin.
Vain itse hetken luulin niin -
Se jättänyt mua pulaan ei,
vain omat toivein polkuin vei -
Tuol’ harhain astui askelein,
kun kompuroin tein turhuuksein.
Siel’ kimpaleetkin sanoina,
ol’ katinkultaa aina vain,
jok’ kimaltein mua loihe niin,
vain niillä tieni tukin siin
ja sokaisin taas silmäin kiin’
en ansaa nähnyt lain.
Nyt nostan katsein huomisiin,
en enää luota joutaviin
ja tartun ratsuin harjaksiin
yön selkään matkain käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti