Päivällä nähdään

Yön sysi kun lauluin mun
kiveks’ niin salpaa –

voi, kaivaa taas syvältä
masennus kalpaa –

ei ruoska tää kirkkain
ain kammoa karta

ja joskus vaan nouseekin
ammost’ tuon valta.


Vaan kohtaa nyt synkin
tään toivoni helon –

Ei kestäkkään kauan,
kun aistinsa teloo.

Ja nyrpeenä nokkansa
valolle niistää,

voi viihtyy ei päivössä,
lempeyden kiistää.


Voi mitenkä tuota nyt
moiselle sanois –

tuon synkistä synkimmäl’
aatokseen takois –

”Mee takas, oot rakas,
jos tekos’ teet paikal’-

mut tää ei se hetki
oo - väärä on taival –


Kun nähdään me päivällä
kohdataan yössä –

sunk’ voimasi kasvus’
on pimeyden työssä.

Et enää mua saata sä
orjaksi ottaa, vain

viittasi sivallus
enää mua motttaa.”

Nyt päivällä nähdään
ja silmäimme kohtaa,

mut musta tuo voimasi
voittajans’ ottaa -

Eik’ enää saa hampaillaan
otettaan luistain –

Vain kirkkaus tuo ilon
se niskastain puistaa.