Laulujani eivät
salaisuudet
silloin enää painaneet -
kun elonkorjuun aika
viimein
koitti.
Säveleni oli enää
kaukaisia kaikuja,
horisonttiin sammuneita
iltaruskoja -
Pyyhällys rajaton kun
sielustani avaimiaan
soitti.
Nousi taivaalle paloksi
sanatonta sanaa –
merkeiksi kulkea toisten.
Vain minun polkuni
oli jo toisaalla
ja nyt loimottaa enää turhien
tunteiden loittovanaa,
plasmaa hiipuvaa
kaukana loistaen
omaa tulevaa
muistoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti