Tunne ohittaa järjen,
kiilaa ojaan armosta –
polullani yössä
ajaa
Ei konsana kohtaisi
ymmärrys ain pien’
vajaa
Hahmottoman kaikkeuden
olevaista – tietoisen polun
rajaa
Tajuntaa kaht’ erinmoista
ei verratakkaan voi
saattaa
Toinen perilläns’ jo
aamus’ kun toinen vast’
makaa
Syntymän saman
kaks’ muotistaan
valaa
Yks’ oli kajastus
kahden tien
alkaa
perille molemmat
pääse nyt ei
yht’aikaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti