Syö sieluin yöstä pimeyden,
tuo kajon nostaa ain -
kun päästää palon vapauteen,
sen toivon miekal' vain -
siin' kohtaakin jo vastetta,
siel' sieluin lohikäärmein -
Mut' sisuin kalpaa tanaan lyö,
se mustan kalttaa haavein -
Mik' värssyy rujoo punookin,
se kiertää kaukaa toivon -
ja luulee saavan saaliinkin -
mun sisimpäni raivoon -
Mut' turhaa haroo kehno tuo,
vain tyhjän pivoons' aarteeks' -
saa haukata vain karttuain,
mink' nostan valon vaateeks' -
Jo melkein myötätunnostain',
sen kärsimyksen poistan -
mut' luojain tahto suurempi,
on sisimpäni aate -
Se herää aamun usvasta
ja hiipuu uuteen heloon -
ja kurkottaakin taivaalle,
taas nostaa hahmoin eloon -
Jo hengähtää saa väsy tää
ja sijal' laskee siipeins' nää -
mist' matkain eväät kasvatin,
niin mustaan tuoksuun maan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti