Sineen öiseen
hiipuvaan
mä nousen toivein
matkaan vaan.
Nyt vuorten
kasvot ystäväin
on ainoo turva
vierelläin.
Vain kuu mun
paluin todistaa,
sielt’ mist’ ei
karkaa unetkaan –
Mun jalkain
kantaa murheen
maat -
Ei sisin astu
polultaan,
kun tiedän nyt
mink’ kaukaa
hain –
Sen valos
kuljen elämäin,
vaik’ muistanut
en sitä ain.
”Oon sinun” –
kuiskaa sisälläin
ja matkaa
jatkan peril’
näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti