Sä syvimmät tuntoni
kukitat
päilläs’ sormein ne sieluuni
niputat
kedoks’ sylini kevääksi
kylvätkin
satoin’ unistais’ kerään niist’
mieluin niin
kohta mantujen ääret niin
sanat nuo,
peittää onttouden kuilut ja
valon luo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti