Syömmenviljaa

Sä syvimmät tuntoni
                        kukitat
päilläs’ sormein ne sieluuni
                        niputat


kedoks’ sylini kevääksi
                        kylvätkin
satoin’ unistais’ kerään niist’
                        mieluin niin


kohta mantujen ääret niin
                        sanat nuo,
peittää onttouden kuilut ja
                        valon luo.

Kylmä herätys

Sisältäin kuin
unest’ uin,

sielt’ voipuneena
murheet puin -

Nuo niitin jyvät
huhmareel’,

sil’ murskasinkin
sydämein.

Ei enää vaivaa
turhuus tuo

vaik’ eloin harha
tuulet luo -

Ne sellaiset
mis’ unet nuo

on hurman
harhaa silkkoa -

Vois kaiken
syltyks’ pilkkoa

ja runtukkaankin
tukkia.

Mut onhan
monta ovea,

mitk’ aukee
ilman kurjuutta,

vail’ sielun
pimeen paljoutta –

Kun avaan uuden
silmän tään

ja tuikkaan
tulen sisimpään –

siis pistän piisin
elämään,

jo kohta mureh’
palaa.

Valon kaaria

Myötä tunnon
toisen luo

siivet nostaa
kaarein tuo

halaukseenkin
valon vuo

pyörtää sielun
voiman suo

Lohdun helmiä

On sanais’ sun,
kuin helmet nuo –

ne saattaa sieluin
valoin luo -

koht' nousee liitoon
aamuin tuo –

ja unein nostaa
viimein suost' –

koht' kastaa katsein
ilon vuo.

Toivonjemmari

Yöhöni eksyin
pimeisiin käytäviin -

katosin -

Sisintä varjoain
väistin – taas

leimahdin -

Jo kaikukin
pimeimman

katala kärkkyvä -

sulojen sanojaan
sivalsi sydämeen.

Poimin vain
hedelmät

aamusta orastavat -

siemenet niistä
nyt tallennan

sisimpään.

Lahjaks’ liitoon

Mä sanain sulle avaan tään,
sen lahjaks’ liitoon – itämään -

nyt päästän syliis lepäämään
sen iloin annan näin -

Jo uuden ehon luonkin tuon,
kun matkaas muistan pitkää tuot’ –

se pitkä vuolas kahden on
ja rikas laulu suunnaton –

siit syntyykin, jos annetaan
sen kaiken soida siihen vaan –

nyt ilokin on kypsempi
ja valo kaiken kauniinpi –

kun viisaus antaa omastaan
ja puhtaaks’ elon kirkastaa,

tiel’ mutkatkin se oikeestaan
niin muistoks’ rikkaaks’ lunastaa

Siis päätän lauluin sulle tään,
vaik’ jatkuiskin se pitempään –

Niin kumartain mä sulle suon,
nää sanat kimpuks’ nivon nuo

ja onnitteluin lämpimän
mä syömmestäni tuon.

Valoja yön takaa

Syö sieluin yöstä pimeyden,
tuo kajon nostaa ain -

kun päästää palon vapauteen,
sen toivon miekal' vain -

siin' kohtaakin jo vastetta,
siel' sieluin lohikäärmein -

Mut' sisuin kalpaa tanaan lyö,
se mustan kalttaa haavein -

Mik' värssyy rujoo punookin,
se kiertää kaukaa toivon -

ja luulee saavan saaliinkin -
mun sisimpäni raivoon -

Mut' turhaa haroo kehno tuo,
vain tyhjän pivoons' aarteeks' -

saa haukata vain karttuain,
mink' nostan valon vaateeks' -

Jo melkein myötätunnostain',
sen kärsimyksen poistan -

mut' luojain tahto suurempi,
on sisimpäni aate -

Se herää aamun usvasta
ja hiipuu uuteen heloon -

ja kurkottaakin taivaalle,
taas nostaa hahmoin eloon -

Jo hengähtää saa väsy tää
ja sijal' laskee siipeins' nää -

mist' matkain eväät kasvatin,
niin mustaan tuoksuun maan.

Patinaa

Nyt sydämeni patinasta
vain loimotuksen tielleni,

sain muistijälkeen seuraamain
tään yöni mustan valoksi -

oon hapuiluuni sokeana
pannut ainoon toivoni.

Kuin myrskyn jäljet rampautuneen
vaelluksein poluks’ jää -

ja kaukokaipuu himmeenä
luo tuonnepuolen elämää.

Ei sumukaan tuo kastettaan
mun sielun kuivaan sisimpään,

kun sysi johtaa askeltain
vain polkuin piennar tukenain.

Niin hiipuu kajo mustakin,
kun unho valtaa sustakin –

ja katsein samein polkuin pään,
mä hiljaa uuvun sisimpään.

Sinun

Sineen öiseen
hiipuvaan

mä nousen toivein
matkaan vaan.

Nyt vuorten
kasvot ystäväin

on ainoo turva
vierelläin.

Vain kuu mun
paluin todistaa,

sielt’ mist’ ei
karkaa unetkaan –

Mun jalkain
kantaa murheen
maat -

Ei sisin astu
polultaan,

kun tiedän nyt
mink’ kaukaa
hain –

Sen valos
kuljen elämäin,

vaik’ muistanut
en sitä ain.

”Oon sinun” –
kuiskaa sisälläin

ja matkaa
jatkan peril’
näin.

Hiipuva kajo

Vielä hiipuu
kajo liekin –

varjot karkaa
hämärään -

peitonain vain
öinen taivas -

unta sinun
vielä nään

Aamun usvaa

Tuuli kesäyön jo
puhaltaa -

tuoksun tuon
lempeän

sydämeeni –

Tuos’ sun
usvas hunajainen

nousee - silmäin
taas niin avaa -

sirkutus jo
sieluin alkaa -

aamuin aukee
uudestaan

kuin lupaus
vanhan

ihmemaan

Sillisanaattia

Jos ois vain sana hallussa
kai sil’ ei sais typerehtiä

ja kikatella kielein kannoil’
kotkotuksin heloinsuin -

Kun omains' kieleins' näköinen,
kel kukkuukin kuin käkönen –

jo yhdel’ on kuin nuppu suuks'
ja sanatkin kuin ruusupuust’

mut kaikil’ laulut itseistään,
ain’ antaa sisin syömmestään –

siks’ kait oo lainkaan suruinen,
kun sanain mutrust’ oikenee –

ja uudeks’ sisimpänsä kanttaa,
ei ulostuloo tarve panttaa –

mut mieleinkin tuo yllättää,
et sisält’ sanain onkin tää.

Kiitos sanoistais´

Sun sanas’ mulle tärkee on
se antaa aina ravinnon –

Jo ilon kaiken herättää
ja kasvuun päästää sisältään -

Ain kirjaintaintkin juoksuttaa,
siks’ saattaa kiinni värssyistään -

Nyt pienen runoin kiitokseks’
niist’ kamppaan sulle koitokseks’ -

Ja ellei juokse karkuun pois,
ne saatkin aamus pälyn koiks’.

Hyvääsi yötä

Sul uniis’ voimaa toivotan,
mä lämpöö syömmestäin –

jo karkaa ratsu sinehen,
tää öisen taivahain –

silt' siivet nostan liitohon,
jo horisontin taa –

ja aamuin elo kohta uus,
niin valost' kajastaa.

Uusi sana

Mä uuden sanain tänään sain,
sit konsaan kuullut ollut lain -

siit' hoksasin et pollain mun,
olt’ tukittukkaan umpiluin -

tuo kaikil' sanoil' täytetty,
vaan olkin vähän käytetty –

Siin’ ympär’ käänsin järkeni,
kun tarkoitustaan kaipasin –

vaan löytynyt ei tarkoitus,
tuol’ keinoks’ tajun merkitys –

vain sana karkas näpeistäin,
se oman matkaan päänsä vain –

kait kotonaan on toisen suun,
jäin haukkomaan vain tyhjin suin.

Pimeyden karkoittaja

On aamun halo aina uus’
sen kohtaan taas – voi ihanuus –

se sieluun kärhöin kiemurtaa
ja sisimpäinkin iloks’ saa –

sit en voi kuinkaan vastustaa,
kun ottaa multa vallan vaan -

jo vankan otteen nappaa suusta,
sanat laulaa uutta tuulta –

varjot huutaa sisimmästä,
ne pakoon karttaa tieltä tästä –

tuon nappaan värssyyn vartijaks’
jo muiden murhein tappajaks’

nyt istuakkin tönöttää,
täs’ sana valon sisältää.

Kaikki

Matkal' sielu itsenään,
tuo kantaa pieni sisällään -
niin kokonaisen maailman,
niin aivan näköisensä -

Ei kehnon juonet katalat,
voi muotteihinsa tallata -
kun puhdas pienen sydämen
on polku elon vain -

Ei möröt suvaitsekkaan siin,
kun kulkijaakin jahtaa niin -
vaan turva matkaankin on ain,
se sines' toivon taivahain -

Sielt' karkaa mukaan ilo uus,
tuo itse suvaitsevaisuus -
jot' asenteita valaisee,
ja ymmärryksen luo.

Sanasi valo

Hämärä tuo konsaan saata,
sisintäin mun pimentoon –

häive vain on pilvein viiva,
horisontis' kaukain ain –

sulta sanain kun nää piirrän,
sisimmästäin ammennan,

päivön varjot haipuu unhoon,
valoin heloks hajoaa.

Eväät

Eloin tään mun
keskisen jo
hetki ehtooks ’
kääntyy

Mä knihti taaton
suurimman oon,
polkuin kaukaa
keriy’

Sielt aamuin
kulost’ tuunkin
näin
vain mukain
aatos tää

”Vie elämää
sä pimeyteen,
sun sanas
annan ain”

siit evähäin
mä tiellein
vain
niin kaavin

muruin mukaan.

Värkkäystä

Mun huuleni
huutaa sun
sanaasi
päin -

Ei mustasta
erota
silmäni
näin -

Tuot’ kajoa
tajunnan
iloakaan -

Se kylmenee,
aamusta
karkaa -

Vain katkaista
sanani sieluni
voi,

jos tajuntain
myrkystä
aatoksen
loi -

niin pimeinkin
piruuttaan
kiusaa vain
taas -

ei saa se
vain musta
niin
valtaa –

kun sisältäin
räjäytän
valoni päin

tuot’ hyhmäistä
ilomme pilaajaa
näin

ja kehno jo
unhosta
kalttaa.

Aamutuli

Tuliani aamuun
kylmään sytytin -

toivon koista
taivaan sinen

kipinääkin puhalsin.

Kaukana heimoni
laulujen muisto

tulenkantaja
mukanaan,

vienyt polkuni
mennessään.

Valon ja varjon
kalterit vain

luolani seiniä
maalailee.

Nyt huomeneen
kirjoitan

niistä uuden
laulun.

Hiekkakakkuja

Kauhoin rannan
kultasantaa

jyvät sen nyt
olkin lantaa -

Keoksi nyt
hiekan kaavin -

kallioni voimaksi.

Kohta nousee
rantahelpi

luisen rankain
peittoaa –

tuulein tuiman
raikastuksen

siihen sanain sidon vaan –

Koronakin
taivaaltansa

omansakin
siihen saa –

Kohta voima
sielun kehii,

sitoo rinki sanain taas.

Kuiskaan

Sinun huulillesi kuiskaan
äänettömät sanat –

                        Saavat siivet jo
                        sydämen ääni.

Puhalla hiljaa
niille nousevaa

                        matkaa sä
                        toivota

Sinun silmillesi
avaan sielusi valon

                        raottaa jo
                        maista harhaa

kirkkaus valaisee
taas maailmasi ääret

                        katseesi kiirii
                        tuonpuolenkin taa

sieltä maalaat
taas uuden

                        horisontin kauemmas
                        lentää - kotiin

Tapaamisia

Sanan laitan maailmalle,
pienen päästän lentämään –

Kaartaa luokse lauluin kansan,
ystäviään tapaamaan –

Monta sielunsisartaan tuo
aikain takaa halaa taas –

Valoin kehrän seppeleenä,
lahjaks toisil’ antaa vaan –

hehkuu tavut tiivistäen
ikävänä muiden luo –

Sisimpäin mun kirkastaen
sanas’ lempeeks’ valon tuo.

Karannut runo

Sanain oo ei
hallussain mun,
värssyvihko kaiken vei –

Pumaskana
kohtaakin sun
tajuinplarain’ sisimp’ tein -

Ota tästä –
nappaa taju,
tikkaa ymmärryksees’ sun –

Ettei huoltain
tarvis kantaa
karanneesta runost’ mun.