Avaimia porteilla

Unia avaimina
putoili portilla

sanojen hehkuna
hohtavia polkuja

sydämen labyrintissa
pieninä jyvinä

valita totuuden
salaavista ovista

Oikea

aukeamaan parempaan
maailmaan

Tekemään vanha
ehoksi

vuotamaan henki
kehoksi

Liian kauas

Kun tähtäsin
haluni ymmärryksellä,

sain maalikseni
vain kangastuksen
unelmasta..

Liian etäisestä
ovesta avautua.

Missä olet

Millä pidät sanasi
ilmassa – tekosi
päämäärähakuisessa
nousulennossa?

Rakastatko elämää
niin paljon, että
annat sille itsesi ja
naulitset sielusi

kasvamisen kiertotiehen…

Taas sinulta kysytään
tietä ja vähän apua.
Hämmennytkö ja
eksytkö itse?

Laulatko oman
tahtosi lauluja,
vai puhallatko
elämää kytemään?

Kartta

Polkuni risteili
sivulauseena
unohtuneessa
tarinassa

Olin hukannut
jo kadottamani
muistilapun,
sydämentiekartan

Henkeni huhmare
halvaantuneena
jauhoi vain tyhjää,
pyöreitä kiviä

Kärventyneeseen
sydämeeni
virtasi sanasi
sulana jäänä

Tule

Kanna tähtesi hiljaa
Luota etsintäsi luotsiin,

sanaan,

vastaan tulevaan valon
henkäykseen

synkän yön pimeydessä.

Kun vain pyydät,

saat ystävän ja oppaan
pitkälle matkallesi.

Kun vain pyydät,

syvältä
sydämestäsi kuiskaus:

Tule.

Perfect Day

Mikä päivä

jättää lasti,
nostaa purjeet

siipien vanaan,
kantamaan henki

seuraavan
sataman

opastavaan
tuleen.

Lahja

Pimeimmän ajan
valoisin päivä

Lapsen lahja
sielujen poluksi

tie takaisin
kirkkauden kotiin

Joulun tähti

Nouseva tähti

avoimen
tien päästä
talven sydämessä
vilkuttaa minulle

tule kotiin
tule kotiin

Sydämeni muistavat
jalkojani nopeamman
tien, enkä eksy
enää

Sinun sanasi

Jo hiipuvassa
hämärässä
erottuu usvan
keskellä hiljainen

hahmo.

Raukea tyven
kuohahtaa
yön kasvoista
aukeavaksi

ääneksi;

”Yksi kipinä on
meidät synnyttänyt,
saman valon
alussa kohtasimme.
Yhdessä sanomme
viimein - hyvästi!”

Sinun sanasi
aina läsnä
viimeiseen
ymmärrykseeni

asti.

Sana paimenena

Pälkähti pinnalle
runovirran,

sana autereinen
ajelehti,

huomaan ymmärryksen
meren,

laineeksi laulujen
sinfoniaan.

Tuulessa rohkaisu
kuiskauksena

sanalle siivet
levittää,

pyyhkiä varjot
horisonttiin.

Säteenä kannelta
taivaan,

kasvoi lauseiden
nyöreiksi,

sanojen verkoiksi
liittyä.

Nostamaan unohduksen
merestä

sielujen sätkivää
saalista,

kohottamaan kuivaksi
maallisen mudan

Kirkkaaksi ehoksi
tahto saattaa,

viedä perille
sielujen ydin.

Tehtävä täytetty
sananpaimenen.

Lohdun puutarha

Lempeän puutarhasi
tuhansien puittesi
kukkivien versojen

kasvavat hedelmät
pursuilivat elämän
huumaavaa viiniä

Ymmärryksen
meresi aukeni
ahjoistaan

ylleni
pisaroiviksi
pärskeiksi

ahavoituneen
sydämeni
aroille arville…

Tähdenlento

Putosi tähti,
toive lähti –

pieninä kipinöinä
maan ääriin –

ettei yksin
kukaan sydän

hengessä ois –
tieltä pois

Umpiluuhun

Sanasi poraa
pientä reikää
ymmärrykseni
umpiluuhun –

korvani katalat
kieltää kaiken -
silmäni sokeana
sensuroi… vaan

halkeaa järki,
mielen valaisee –
tahto toisen
tieksi taivaan…

Viima

Viimana kylmäsi
jäähyväisesi laulu –
Tie repesi kahtia –

Uudet polut
alkoivat versoa
eron kituliasta kasvua -

Sanasi tippui
kasvoilleni
jäätävänä vetenä

Se mitä en enää
koskaan kuullut –
Et ikinä voinut sanoa…

Jäin kuuntelemaan vain
muistosi viimeistä
hiipuvaa kaikua...

Syöksyvien tuulten
myrskynsilmät
yltyivät ja nielivät

tahtoni yltyvään sumuun…

Arki

Odottaessani
saapumistasi,
elämä kului,
ajan terälehtiä
nyppiessä –

Olet olemassa –
Et ole –
Olet olemassa –
Et ole –

Vaan olitkin
ymmärrykseni
Onn/Off –nappula –
Räpsyttelit, että
huomaisin, kuinka
arjessakin on valoa.

Kuluneita polkuja

Tänne olin
matkalla aina
vaikka en
sitä tiennytkään…

Ulvoi vain tyhjyys
juoksevien jalkojeni
takaa sydänmurskassa –

kahisevien rahavirtojen
saavuttamisen
kuihtunut ääni
näivetti sydämeni –

Tyhjiössä polkevat
henkeni palkeet
sen kertoivat
läkähtyneenä:

Täytti tajuntani valolla.

Tänne olin
matkalla aina
vaikka en
sitä muistanutkaan

Jo turhasta kotelostaan
lentämään elämään
tuulessa päästin
sieluni jyvän…

Yö

Usva jo nousee -
pimeys hiipii hiljaa.
Kiedo viittasi
pientesi suojaksi –
Ole vahva, niin
karttaa pahuus,
ei löydä sijaa.
Vain tahto jo
riittää laistamaan
yön kauhut
ja aamu tuo
sanassaan valon…

Laulun kehä

Katkenneiden kielteni
soinnin kaiku
kimpoilee tyhjillä
seinillä –

Hakee sydäntäsi
kuulemaan –
Särähtää
syvässä kanjonissa –

Sanani vain kiertää
lauluni kehää
kaipuuni ympärillä
etsien sointujasi…

Yön sana

Sana yössä
kokeilee uneni
kestoa –
vaanii hiljaa –
kiertelee kauan -
liihottaa varrelle
runosuonen.
Pulpahtaa
herätessäni
hengeksi –
Ajatuksen
ikuistajaksi…
Väreeksi
tuntokarvani
kärkeen…

Sanasi

Sanasi vei
minut pitkille
poluille – syrjäisiltä
takamailta utuisiin
avaruuksiin.

Sanasi takana
seisoi kallio –
levittäytyi horisonttiin
lainehtivana arona
ymmärryksesi.

Polullani laveana
askelteni alla
kuivaa heinää –
odotti vain hetkeä
syttyä palamaan.

Nostamaan sydämeni
tulimyrskyksi korkeuksiin…

Tumpille

Tänään vanha
ystäväni päätti
lähteä.
Oli kuihtunut jo
niin pieneksi,
että mahtui ryömimään
syliini nukkumaan
viimeisen unensa.
Huokaisi hyvästiksi
ja jätti muistoksi
kimpun pehmeitä
karvoja…

Aika peto ja
sievä mirri –
samassa
paketissa,
pyörähti
silmäkulmastani.
Lipaisi kissakaverinsa
hyvästiksi korvasta...


(Kissan 10:s elämä koittaa...)

Arki

Odottaessani
saapumistasi,
elämä kului,
ajan terälehtiä
nyppiessä –

Olet olemassa –
Et ole –
Olet olemassa –
Et ole –

Vaan olitkin
ymmärrykseni
Onn/Off–nappula –
Räpsyttelit näyttääksesi,
että arjessakin on valoa.

Tahdon vankila

Tahtosi tappina
maailman navan –
ympäri kiertyy
itsensä vangitsee,
henkesi hillitsee -
lentävän lahtaa.

Hellitä hiukan –
Lupasi anna
itselles lepoon –
kivesi pudota –
sielusi liitoon,
ylös jo päästä…

Sakkaus

Taas kaaduin –
liitoni sakkasi,
suhisi tuulena
syöksyni vaste.
kohosi pimeys –
vaan ahdistus
hälveni! Olikin
pimeys valoni
selkä.
kääntyi ja
kohtasin
kaikkeuden
sylin.

Sydämen talvi

Marras käärii
sydämen uneen –
kutoo harsoja
murheen peitoksi –
lämmöksi ilon hyytyneen..

Haipuu harha
katkeran mielen –
ajan helma
pyyhkii pois –
toivo valosta herää…

Tule

Astu mun purteeni,
jos kiire sua vaivaa,
työn titaanit riepoo
arjessa harmaassa hautaasi
kaivaa – juoksuttaa
koipesi verille – ei
perille ikinä päästä.

Astu venhooni leppeään,
hidasta tahtisi – on
matkasi valmis – ja
myös avoin on meri,
tyyntynyt tieksi -

Mukaan kun haluat,
jo kasvu on päässään
ruorista irti – siis,
hengelle valtansa anna
puhaltaa alukses liitoon…

Katkeruus

Mieleni myrkyttyi
maailman kataluudesta –
alkoi sylkeä
tulta ja tappuraa.
Kovettui kuoreni
hehkuvasta laavasta
kylmäksi kiveksi.

Raskaiden mustien
verhojen välissä
läikähti valosi –
Epäröin – vaan
lupani annoin
itseni avata
ruosteiset lukkoni.

Nousi rakkaus
unohduksen tyrmästä,
kylmiin holveihin
palasi lämpö –
orpo sieluni
ryömi ulos…

Kasvu

Kokemattomuuden
lyömätön naula
kummittelee
elämäni kirstussa –
Lyöden takaisin
näpeille, kun
tietoisuuden
tarve nousta
teoiksi hiostaa…

Kohtaaminen

Sanaton usva
laskeutuu
hiljaisuuden
laaksoon –

unohduksen
varjosta
kuuluu
kuiskaus:

Muistatko minut?

Maailman aamu
oli ensihetkemme.
Kaikkeuden lopussa
valomme yhtyy.

Avaruuden tomussa
harhailleet polkumme
kasvavat yhteen
uudeksi kajastukseksi.

Nousemme ja
jatkamme taas
matkaa löytääksemme
uusia salaisuuksia ja

aarteita syvältä
kaikkeuteen katoavista
tunteiden horisonteista…
Eikä tie pääty koskaan…

Pienet jalat matkalla

Pienet jalat etsivät
suuria polkuja.
Kasvaako askel vai
kutistuuko tie?
Katse näkee vain
riittävästi matkaa,
ettei tarvitse turhaan
pelätä loputtoman
polun koettelemuksia.
Ja yhtäkkiä huomaakin
jo olevansa kotiovella…
Perillä valossa kaikki
onkin niin pientä ja
yksinkertaista – mutta
loputtoman suurta
ja ääretöntä…

Viitta

Kerro minulle pieni tarina,
niin laitan sinulle kaksi…
Kirjoita minulle pieni sana –
tavaan sinulle tien perille…