Vaalien

Kupeesi sido
armaani lämpimin,

vuotasi täytä
heinäin kuivin –

tulee yöksemme
ikihyytävä talvi,

jonka muistoja
lauletaan kaut'

uuden maan
aikojen alun.

Heikot niin
suohon lauletaan,

kuin arvoton
luomansa ois –

Yrittää pitää
näin heimomme

tulia yllä
leirien turvanaan –

kalttaa laumoja
susien ahnaiden –

kaataa pimeän
portit ahneuden

Kevään korvalla kuulen

Aamusta ensimmäisen
*~palon~ *

sanani souti
syville vesille

~~~~~~unteni apajille ...............yötä pakoon ~~~~~~


Rannalle huomenen nousi

laulu

uusia versojaan
hapuilemaan
taivasta

Kasvamaan vankaksi elämänpuuksi
.
.
.

~*~

Laskeutuu taivaan

lintunen


Kirkasta valoaan
päiväksi laulaa


~~Sen kevään korvalla kuulen ~~

Varasana

Kaivoin varasanani
takataskusta.

Sillä avasin arkkuni
ammoin unohtuneen.

Täynnä pudonneita
pisaroita,

helmiä menneiden
päivien -

kauhtuneita kantaatteja,
vanhoja virttyneitä
kopuraisia kirsuja,
loppuun niistettyjä
napasanoja,

Sielun sikiönä
syntyneitä.

melskassa möyhensin,

esille asetin –

Tarjottavaksi tautta
unhon –

uusia ne ovatkin.

Sateenkaari

Lapsen lailla
yöstä nousen

uuden aamun
henkein saa.

Lausun ensisanan
ihkauuden

Herättää se
kehon voimaan.

Kuulen äänen
valon kutsun,

värit kirkkaat
silmäin avaa

täyttää sielun
sateenkaareks'

uuden laulun
taas tavaa

Kevään kikatus

Kevätperhon
lepatus

Pikkulinnun
papatus

Kevään koi taas
kikattaa

lemmen voimaks'
- Jo napatkaa!

Ensilento

Kuulin laulusi
tähtien takaa

säveles' kutsui
sanani liitoon

Opetit minun
sieluni lentoon


Aamua kohden
siipeni liisi

pilvien ylle
värssyni kantoi

Kärjestä sulkain
viima jo karkas'


avaruus unteni
ylle niin aukes'

suuntana tähtein
kirkkahin portti

matkani alhaalta
kohdennan sinne

Sana hukassa

Tänään kysyi tyhjä paperi,
”Minne haluat karata?”
Sana siellä toinen täällä.
yritin niitä napata…

Yksi luirahti -
unohtui…
toinen karkasi
käsistä…
Kolmas kipitti
karkuteille…
Neljäs nurisi
nurkan taakse…
Viides viiraten
vilisti…

Kynäni katkesi
sanan karussa -
kimposi katki
kielen kampi…
Täräytti tarinan
lättänäksi…
Rutistui paperi
tolloksi

Henkeni salpasi
sanaton tila -
Tyhjeni lärpättimeni
vetoluu…

Äkisti sana
kikerehti –
kuiskailikin
selkäni takaa..

Olikin korvan kannassa –
piilossa puheenparresta
Runosuolesta
hukassa…

Enkä aloittanut
alusta…

Kaatuva sana

Ei kierrä
himmeä

sana

uutta sarkaa
syvemmäksi

itää

oraaksi kevään.

Ymmärryksen karsta
hapettuneen

mielen

menneisyyden unia
kuluneita

kerää

luutuviksi kapuloiksi
etukenon.

Aamun kasteesta

Sielunsa syvässä
lammessa aamun,

raikkaaks' kastaos
sanainsa vuosta,

sinestä orvokkein
taivaan kasteen,

silmäinsä avaa
katseensa koihin.

Seuraa nyt siipeinsä
kutsuvirtaa

nostaos pyörteeseen
korkeimman valon

liitää jo voimana
voittaakseen yön

Odotus

Tuhansien järvien
rannalla
minä lauluasi
odotan.


Puristakoon murheen
mantereet hiljaisella
voimallaan juuristani
tuhansia timantteja

yöni valoksi.

Sulakoon jääkausi
sydämeni kylmettyneen
ympäriltä

pauhaaviksi virroiksi

nostamaan toivon
tulva huuhtelemaan
valonkaipuuni
rantahietikolle,

miljoonien hiekanjyvien
lämmöksi.

Minä jaksan odottaa

laulusi paluuta.

Kevään toisen
tulemista.

Siirtymiä

Tätä sanaa
en halua
hakata kiveen

sen sinulle
kuiskaan tuulen
puhallettavaksi

ylös vuorten
rinteitä, kohti
kuulaita korkeuksia

missä valon
nuput aukeaa
aamuksi kuulemaan

laaksojen lempeää
laulua – mannerten
syleilyä liikkeessä
ikuisuuden

Ristiaallokko

Kaukaisuuden merten
takaa tuikkii
muistojeni pieni

sarastus

Matkalaisen iltanuotiosta
hehkuna syntyvän
feenix-linnun

ensihuuto

Roihahtaa loistoonsa
ja yhdistää siivillään
yksinäiset mantereet

toistensa aamuksi
väreilevien vesien
ristiaallokossa.

Tuliainen tuhkasta
tulleen tulilinnun
kirkas kultainen

valo

Aamun lähde

Valon lähde
pulppuaa alta

pohjan - yön
syvimmän kaivon.

Kuultaa kuplina
poreina toivo,

säteeksi rannalle
aamun taas versoo -

kasvuni päivän
siitä taas

ammennan

Pohjavettä

Sanoihini nouseva
kirkas pohjavesi
aamuisessa

rantahietikossa

kutittelee santaisia
varpaanvälejä
harottamaan

l a u s e i k s i

Simpukoiden laulua
kuohuvista koskista
ylävirran suuntaan

kostutti jo huuleni

Kärsivällinen

Tuhansien järvien
rannalla
minä lauluasi
odotan.


Puristakoon murheen
mantereet hiljaisella
voimallaan juuristani
tuhansia timantteja

yöni valoksi.


Sulakoon jääkausi
sydämeni kylmettyneen
ympäriltä

pauhaaviksi virroiksi

nostamaan toivon
tulva huuhtelemaan
valonkaipuuni
rantahietikolle,

miljoonien hiekanjyvien
lämmöksi.

Minä jaksan odottaa

laulusi paluuta.


Kevään toisen
tulemista.

Kaikkeuden tuulia

Rikkonaisten polkujen
avoimina
huutavat risteykset

kutsuina hämärään
hiipuvaan
horisonttiin.

Vaeltavia hyytyneiksi
väsyneitä
vilunilkkojani

polkemaan kivettyneitä
elämän kuoria
tähtipölyksi -

vapauttamaan mustuneiden
elämänhelmien ketju
valovirraksi

Kaikkeuden
tuuliin ulos

vapaaksi

ymmärrykseksi

Aura

Valon säkenöiviä
kipinöitä horisontissa.

Nousee opaalinhohtoisesta
merenpinnasta tuikkien

lähestyvä voitonmerkki -
aurana lähenee.

Yksitoista aamua
kurkoittaa kosketukseen.

Jokaisen lempeät
silmät hyväilevänä

ymmärryksenä

kivisellä rannallani
lakaisevat laulullaan

sanani purjeet
uudeksi tuuleksi.

Valkeilla siivillään
nostavat sieluni

mukaansa

viemään kevättä
nousemaan pimeän

pohjolan valon auraksi.

Sana syö

Sanani söivät
minut

valveeni kuoppaisella
kantatiellä

unitukkana takkuili
ymmärrykseni

tajuntani
tasolla tollolla.

Miksi puree
käsi koiraa?

Kuivattaa kynä
kieltä?

Heräsin väärällä
jalalla

sillä viimeisellä
venkuralla.

Runoripuli

Runoripuli
lorisi yössä.

Sanoja äyräinä
syöksi vuoksi.

Lauseina lätisi,
levisi luututa

värssyt vetelät
pitkin pienoja.

Vihkooni imutin
kanteni välihin

kasasin nyppiä
varpusten parvena

liidättää inehmoin
ylle ja ripauttaa

lupansa lorauttaa
kerkeenä hetkenä

Lukijan yökätä
tarinan päälle.

Kevättä ilmassa

Orastavan kasvun
henki leijaili
lumisen niityn
päällä

Etsi hangelta
kasvavaa kevään
silmää pesäkseen
levon

Pitkältä matkaltaan
uupuneen lennon
jäätämät siipensä
laskee

Nousee hengen
levänneen siemen
sulattaa kesäni
takaisin

Klik

Lue minuun
avaimesi kehä

kanta käännä
yöstä päiväksi

portti aueta
aamun kajoon

Avain VI

Avaa sanasi
unesi valoksi

kuiskauksen takaa
ajatusten lähteen

kertomaan oman
tiesi suunta

aamusi vanhan
päättämäsi polku

Keskitalon henki

Yskien ukset
vanhan tuvan

uusia tuulia
arastaa.

Onnen muistot
muinaisuuden

elon aamust’
kurmottaa.

Voi kun vielä
pieni Pentti

siroja jalkojaan
kapsauttais.

Vaan jo lähti –
ylös tähti

syttyi vanhan
muistoksi.

Veli Paavo
ensin hiipui

vaimons’ jäi
vain jälkeensä.

Annan matkaa
vielä jatkaa

mökin henki
seuranaan.

Ulapalle

Kerää nyt aamuni
kukka vaivainen
terälehtensä kuihtuneet -

katseensa nostaa
kohti nousevaa
elämää lempeää.

Suonet sanojen
kylmistä öistä
sihahtaen haihtuvat

kauhtuvaksi usvaksi
rannalla unohduksen
poltteeseen tietoisuuden.

Taas yö laskee
syvyyksiin ja
työnnän päämääräni

kerkeän katamaraanin
puhtaisiin kuohuihin
ulos ulapalle

vietäväksi
elämän
avomerelle

Säilä

Varrokaa varjot
alhaisen nimen -

kynäni tuokaa,
huutaa se ruokaa -

sanani kalskaa
hurmetta huokaa -

valoaan vuottaa
voitoksi yön.


Kuulta tuo lainaa
läsnänsä-lumon -

tähtein katseest’
unelman matkast’ -

tulilla revon
karaisee karkens’ -

radalta lintuin
rikkauttaan kehrää.


Kohoaa aamust’
tantereel’ korskaa,

koronan valosta
sielunsa kastaa

säiläni sulka ja
unia pimeyden

valoksi luo.

Uni aamun valveesta – elämän alkuräjähdys

Avasin katseeni
aamuni valveesta
kirkkaaseen avaruuteen,

kun tajunnastani
lohkeaa
ymmärrys käsiini –


Olen saapunut
uudelle elämään
puhjenneelle ikilähteelle,

syvyydestä pulppuavien
sielunvirtojen
aamunhetkeen.


Kutsuaan kurkottavat
jyvät laulavat
tietään tähtiin

kiehuvan
kuplivassa
valon sinisammiossa.


Tyhjyyden unesta
heränneet kipinät

tanssivat pimeästä

ylös ymmärryksen
helmirataa –


kutoen toisistaan

-v-e-r-k-k-o-a-

pyydystää hiipuvat
säkeneet mukaansa.


Ykseyden itsenään
pyörteilevä

tietoisuuden kaikkeus
tiivistyi ajattomuuden
puristuksessa helmeksi-

sanaksi

ja se putosi
korvaani.

Avain V

Pieniä pilkkuja
reikiä unesta

helminä seurata
valon tietä.

Toivon hetkien
ilon avaimiksi

enkelin sulkien
kuulaita vetoja,

luojansa luomina
elämän kasvoilla

Sykkyröitä

Näin sinun untasi
valveen väärältä puolelta

suittuja suortuvia -

sisäisiä sykkyröitäsi
suloisia ihaili
ymmärrykseni -

Mieleni mutkainen
levoksi raukeni -

yöni onneksi
takaisin uniisi

Lempikiusaaja

Lempikiusaajani
sieluuni syöpynyt

jälki

muistuttaa aamuin
illoin,

valon hiipuessa –
sarastuksen noustessa

pitkällä varjollaan
unteni valtiaana

valveeni valosta
unelmieni ilosta

sinusta

Unikoto

Etäällä Unikodon
kaukomaassa herää

sanojen aamu
valveen valoksi,

ymmärryksen iloksi -
toistensa kohdata

Tuprahtaa pilveksi
Elämän ylle

Pieninä pisaroina
polkujen kasvaa

Silta

Yöni unesta
laskeutuu

tähtien pisaroissa
tulevia

unelmia -

Kutsun valoasi
luokseni

heräävään aamuuni
uskoa

kantamaan siltani
siipiä

huomisen yli
tuskasta

pois

Siemeniä tuulessa

Haihtuvaan sumuun
piirsi sanasi
ensimmäisen nimeni

hiipuvasta aamusta
aurinkosi tuuli
nostatti uneni

s i e m e n e n ä t u u l e e n

silmieni nähdä
kaukaisimmat
unelmat,

joita en vielä tiennyt
olevankaan,
laskeutuakseen

sananjyvinä

itämään
uutta
ymmärrystäni