Valon saleissa

On uneni mun kuivunut,

kuin santaa silmäin onkin nyt -

ne tuulten takaa näki sen,

mis harhailee vain ihminen -

On eksynyt tuo poloinen,

kun sielunsa niin paloinen -

vain kuroo kiinni harhoihin,

ei tiedä pieni valost niin.

Mut kerran kun niin löytää tuo,

tään pisarani puonneen luo –

vaik valon kaipuust kertoikin,

tään hero pieni muinoin niin –

jo löytää toinen murhein vuost,

siit pilkahduksen toivost tuost –

Sen sanaks siinä herättää,

saa siivet ammon värssy tää –

ja kiteist tään tuol kasvaa viel,

kuin polku –sisään sieluun vie –

Siel syväl kaikuu laulu jo,

et yksin oo sä – tuu luo sä jo –

kaik yhdest jyväst versoikin,

kun alus oli tiemme niin –

siis heitä harhat – murhekkin,

pois! Astu valon saleihin –

näin oomme yhdes aina näin,

kun katsomme vain sisään päin.