Terra Incognita

Mastot kohoaa
horisontissa.

Alukset ovat
tulleet hakemaan

omansa pois –

Pitkien yksinäisten
vuosien savimajat

murenevat lähestyvän
toivon vanavedessä.

Kuplia

Tyhjässä pudotuksessa
kelluvia kappaleita –

Toiveiden kuplia
valojaan heijastaa -

kutsuu toisiaan
matkaan valtoimenaan

muotojaan muuttuvia
valon säkenöiviä polkuja.

laajenevia kultapalloja –
poksahtelevia – palavia,
roihahtelevia, valuvia muotoja

Sinun silmäsi näkee kaiken
ja puhkaiset omasi.

Aamun laulu

Kohtaa suven yössä siivet -
nostaa valon horisontist' –

Kuvan aamun valaa sieluun -
syvin sisin herää eloon -

siinä uusi ihmiselo -
yöstä silmäins' ymmärryksen -

kohtaa Suuren Sanan Luojans' -
elon alkaa ensimmäisen.

Kohta lauluns’ aapaa viistää,
auringonkin varjoon työntää –

murheenkin jo syvyyksistä –
valoks’ hioo kurjuuksista.

Mikä ennen oli unta –
nyt siin’ loistaa taivaan kulta.

Unilaulu

Lintu yössä siipeins' taittaa,
puulle unen laskeutuu -

kohta pienen kutsun laittaa,
tähtiin laulu kantautuu.

Kaukaa yöstä toinen kiirii,
ääni takaa metsäin puun.

Unten laulu takas kaikuu,
silmät pienet sulkeutuu.

Taivaan sini syvenee jo -
uupuu metsä, nukkuu puu.

Vuolaana jo voiman maasta,
valon sumu laskeutuu.

Hiipii kahden laulavaisen
uniin, yhdeks’ kietoutuu.

Nousee kohta haiku toisen,
toiveet unes’ toteutuu.

Yhdel’ laulun kantamoisel’,
kaks jo tähtiin kohoutuu.

Muisto

Löysin laulusi
alta unteni
pieluksein –

Ajalta, kun
kukit vain
minulle –

Nytkin vielä
sinun sanasi
tuoksuu

aamukasteen
helmeilevänä
nektarina

huulillani -

maljana elämäni
polun janossa.

Kultaa onnenmailta

Ällös juokse
onnes luokse -

kyl se lämmön
kohta halaa -

kun tuo tulee
kuiskain' tykös,

sanoin varkain -
aina palaa.

Kaikkeudestaan
verson ylös

nostaa taiten
kutsujansa.

Lujaa paulaa
syömmeen naulaa,

kantaa kultaa
onnenmailtaan.

Syksyn lehdet

Ei vanhain lempi ryskäin juokse,
ei konsaan konkkaa toisen luo -
se liitää kuin lehti syksyn tuules,
toistaan lempeesti seuraa ain.

Maahan kun ehtii kumpainenkin,
uutta kevättä synnyttämään,
kuuran kirkkaus raikastaa maan
ja laulaa taas talven tähdet.

Karussa

Polkuas käyt
taas takaisin
etsit
tuttua ja vanhaa

Kaik’ on
muuttunut
jälkesikin
unhon santaa.

Soraa tiet,
metsittyneet -
sysimetsiks
kasvaneet

Mennyt murheen
polku umpeen,
tienä tulevan
vain aukenee.

Takas tähän
hetkeen palaat –
kodon luo
turvan tulet.

Vaan pesäkin
jo muuttunut on
vieraaks katseen –
karkaa

Kaks lotjoo

Lemmen puatti
toesta vuotti

lakkuunissa
rakkauvven.

Emälotja kohta
loeskaa,

ei mää ehta isä
poeskaa -

kun vuan kahen
isolempi

ehtoon lämmös
kukertaa.

Pyyntö

Kuinka pienest'
toivon reiäst'
mahtuu ilon
pusertamaan?

Syömmeen
valoks, elon
hilloks' -

Herkuks
polun
hunajaiseks'

Sanaa rauhan
saakin vääntää,
vaan on turha
toivo siit' -

kun tuo onkin
sisälläsi aina
hiljaa piilos’
niin -

oottaa vain
et’ putoaisit
pyyntöön
aitoon
vuolaaseen.

Sit kun kutsus’
nöyrä puhdas
hiljaa kaikuu
sanastais’ -

On jo valmis
sielunpeti
peittää lempein
valo vain.

Hyvästi - ei pahasti

Jää hyväst’
lauluin armain.

Pois haipuu
päiväin harmain,

kun polku nyt
on päättynyt

tää elo vanhan parran
ja syvält syömmen tarhan

niin kuihtuu valo pois.

Jo kohta uuden unen
nään ja tähän sanaan

päätän tään.

Hymy

kasvojesi hymy
aina aamuani
koskettaa

ajatuskaan
lämmöstäsi
ei voi
antaa enempää

Ikirouta

Kylmä kärttää
kantojani,

huutoani aamuun
seuraan.

Yössä yksin
unohduksen

ajatuskin alta
karkaa

unelmien
karkulaiset

päästäin kaikki
kaikkoaa.

Tuskan päästän
valloillensa,

kantaa kauas
kylmäkin.

Vaan ei kauan
yötä kestä,

sanas avaa
sydämein -

aamut uudet
vartoaakin

tulevasta kuiskaten.

Sulaa vahaa

Sylis suli
kun sen
tuli
liekin
lailla
kuumentaa

palo valon
sielun
janon
sisimmässään
hiillostaa

varjot tanssii
uutta untaan
yössä
koihin aamunkin

antaa kaiken
toisillensa
nousee
kohta
tähtihin

Päivän valo

Uniani kukitat
aamuani sarastat

päiväin valoks
valloitat

uutta virtaa
saan

Äitimaan päivä

Maaemon sylin
kedolla pyhin
henkenä huokaa
lapseinsa luomaa
tuhoa tänään
vanhinkin siin.

Vaan sanastaan saattaa
tuo lempeistä suurin
ja kädellään kattaa
nyt sulattaa muurin
ja hehkussa syömmen
uus valo taas on.

Niin rakkauden vuossa
jo lempeessä tuossa -
pien kyyneltään kuivaa
taas elämän tuomaa.
Ei elo oo nuivaa
kun suurin taas huomaa

ja päivö taas uusin
nous vahvaksi tieks.

Tiivistettä

Yö minussa yritti
repiä kelottunutta
oveani auki
raivolla.

Toivoni unelmilla
tukevilla vahvistin
lukot ja saranat.

Tupani tuivertavan
tilkitsin valolla
ja sain pesääni

lämmön.

Ilo

Iloasi hivelen
ma
kaartasi kun
kosketan

Hehku syömmen
sisimmästkin
antaa aimo
suudelman

Varhainen lintu

Sanan sieppo
sammaltaa
oksaltansa yskähtää

Onks’ jo kevät
tullunna?
Joko saan ma
rykäistä?

Kohta kuirun
källi heittää,
tipin laulu
kaiken peittää.

Niin taas metsä
kailottaa,
eikä mantu
unta saa.