Hiljainen tuuli
kahisuttaa yössä
kaipuun väsyneitä
lehviä.
Kurkottaa pitkiä
hapuilevia muistojaan
myrskyn murjoman
teräskannon
sälöjä hyväillen.
Murtuneessa maassa
laulaa vielä
pieniä pisaroita
syvällä
maan uumenissa.
Unohtuneen valon
huokaus nostaa
arkojen vanhojen
juurien
tuntoja pintaan.
Viime hetken
uupunut laulu
vielä virkoaa
nupulle
kuolevan puun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti