Minä en unohda,
vaikka minun
hakatut palaseni
levitettäisiin
pimeyden laidoille
muistojen tyhjiön
kantamattomiin.
Sieluni sähisevä
kipinä
iskee
vielä tulta
kutsuaan kuivasta
ruudista.
Minä palaan
aina luoksesi
valomerenä –
en puhjenneita
kukkasia sinulle
enää ojenna.
Sillä valani
minä annoin
aamunruskossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti