Lempeitä marjoja

Uneni avasit
puhalsit henkiin

versoja latvoi
ilon oraaksi

juurtui lämmöksi
sydämen juureen

marjoja pieniä
sydämenmuotoja

pulpahti varpuihin
suruisten poimia

väsyisten viroksi
lempeiden lumoksi

täyttyvi metsä
punasta lemmen

Kohtaamisia

Vuosieni varrella
helmeilevinä pisaroina
elämän nektaria –

Kultaiset helmet
ihmis’sielujen kohtaamisista
rikkaudeksi matkan –

Noruvat juurilleni
vahvistavaksi kimpaleeksi
sydämen voimaksi –

Kasvuksi sanojeni
kimpun ojentaa
takaisin ymmärryksesi

kristallivaasiin

Sydämeni kiharoita

Harmaita hiuksia
hopeisina kirjaimina

uupuneilla harteillasi

kertoo matkamme
tarinaa hiljaa.

Syttyvän lemmen
kietoutuvaa hiuspunosta.

Mustasukkaisuuden
Kitkerää takkua.

Palaavan ilon
anteeksiannon suortuvia.

Myötäelon kirkkaina
kiiltäviä kiharoita.

Harjaan hymyssä tuuleen
sydämeni kiharat.

Sielujen tanssi

Katsot minun kaunosielu
vuosien väreet silmilläsi

Yhteinen matka sieluissamme
vuosituhansien virrat

soluissamme kantaa
kauas tulevaan
aina yhä iäti.

Samasta sanasta
synnyimme – yhteen
valoon kasvoimme.

Sielun tuulet lennättää
aatoksemme yhteen
saattaa,

Tanssii ympäri
kaikkeuden tahdon
siivin suloisin

hamaan asti,
ikuisuuksien
kirkkaan kedon

Muisto polussani

Unohtunut ajatus
sieluni syvältä

vaatimalla vaati
tulla esille.

Tieni alusta oppaani
ensimmäinen rykäisi:

Muistatko vielä -
lupasi annoit,

jos voin katsoa
muististasi polussani

olevan maisen
matkan tehtävän?

Ymmärrykseni iloksi
virkosi – kasvuksi

luvatun maan,
vihannaksi viisaudeksi.

Avain III

Valoni aamussa
herättää kasvosi

Kehosi lämpööni
unesta herää

Tuoksuni metsästä
aukaisee aistisi

Kasteeni ruohosta
huulesi kerää

Aamusta laulusi
minusta nousee

Päiväni vihanta
kulkusi ruokkii

väsyneen matkasi
iltaasi juokse

tuon unesi avaimet
sydämes luokse

Rakkauden hiekkalinna

Sanat jyvinä totuuden erämään
nousee hiekkamyrskyksi korkeuksiin

murenee kylmyyden kalliot matkaan
Katkoo torat – hioo himot

Lasittaa ivan veli tulen myötä
vihankin vesittää sisar veden kanssa

Laskeutuu tuulesta iloksi lasten
rantahiekaksi tarinain piirtää

kasvuksi rakkauden hiekkalinnain

Vuorten tuulet

Kaukaisten vuorten
tuulissa huokaus

kirkkaus nousee
askelten rientää

rinteet sortuu
laaksot lavenee

syvätkin vedet
kuulaaksi lauhtuu

Elämän aamu
syliinsä sulkee

Avain II

Sinä annoit
minut minulle -
minä minut
sinulle.

Tiemme aukeaa
yhdeksi oveksi
sydämen kruunun
tiaraksi.

Avainten avaimeksi
Sinuun.

Lintu

Hyytyneenä
talven pörröinen
lintu etsi
jäätyneitä jyviä

Yössä noussut
uusi oras nosti
varhaisen kevään
pelastamaan

polon

Aamu

Unohda pimeys,
aamu on
täällä.

Kohta jo
nousee
sarastus

kaino.

Herää
nyt yöstäsi
lapseni

nuppu.

Säde tuo
kultainen
valaisee

tiesi.

Kaijalle

Palasi leikki
lasten isojen,

kun valosi
kultainen

herätti tunnot
unhon.

Toivoks nupuista
kärsimysten

nousi kasvu
liitoon - ylös

tähdistöön Otavan
voimaksi elon

Tähtiin

Alussa oli sana –
se ensimmäinen,
jolla kirjoitettiin
sinunkin laulusi.

Hiekkalaatikolla
heitit hiekkaa
toisten silmiin,
etteivät toiset

näkisi, kun
halusit leikkiä
toisten leluilla
omia leikkejäsi.

Kun kasvoit,
rallattelusi himersi
toisten lasten
kuorolaulun.

Nyt uuvahtanut
ymmärryksesi
ja säikky
sydämesi halaa

kuivia elämän
rankoja hyytävässä
sielun
kaamoksessa.

Mutta sana,
joka sinut synnytti
vanhempiesi huulilta
puhaltaa yön

pilvet hellästi
kirkkaaseen tähtiyöhön.
Ja se sana
on Rakkaus.

Lokki

Yksinäinen lokki
rannasta eksyneenä -
ulappa vain
seuranaan.

Horisontti määrää
kaipuun suunnan,
vaan sitähän
se koti aina on…

sydän matkalla
määränpäättä…
kunnes löytää
itsensä.

Pala onnea

Tänään en
jaksa olla
kokonaan
onnellinen -

laitan osan
piiloon
pahan päivän
varalle

ikävän alle

Ritari

Se yksi sana
minutkin synnytti –
se ensimmäinen,

jonka löysin minäkin
aseeksi pahuutta
vastaan.

Puolustamaan elämää,
sikiämään uskoa
pimeyden kujille.

Löytyi sana
haltijansa jäämä
kidasta luisen

kaatuneen
lohikäärmeen,

kuolleen toivottomuuden
vartijan.

Sanan murtuneen
sydämen taoin

teräksi taistoon
pimeyden voimien.

Kasvoikin kalpa
elämän synnyttäjäksi –
lasteni loihtijaksi.

Ritaroitiin minutkin
isyyden valalla
pienteni turvaksi.

Linnani rakensin
vakaaksi ” Uskoksi”

Ratsuni tottelee
nimeä ” Toivo”

Miekkani kantaa
nimeä ”Rakkaus”

Ja itse nyt
kannan nimeä:

”Ukkomies kaikilla
mausteilla”

Seireenit

Avaan maiseman
heristän kuuloni –

Haparoivia haikuja
hiipii haaviin –

kuiskii korviin
kauniita kutsuja,

lempeitä lauseita
pilvinä lumeen.

Nautinnon tuntoja
sinnikkäät anoo -

kutsuina seireenein
sisältäin riipii.

Valoa anon
uneni suojaksi,

ummistaa päiväni
hempeät harhat

Oikaisen kulkuni
karaisen katseeni

Pieniä viiveitä
sydämen tiellä.

Voipuneen lento

Kuivuneen sanan
löysin pohjalta

potevan värssyn.

Hyväilevin käsin
nostin ylös,

puhalsin henkiin,

kostutin suukon
sanalla sierettyneen.

Nosti siipensä
läpättävät lentoon

kuulaisiin korkeuksiin

tuikahtamaan kipinänä
tähdenlennon valoksi,

uupuneen tien iloksi.

Toivomuskaivo

Tänään en keksi
mitä haluaisin –

tohtisinko tahtoa
tuulia raikkaita?

Olisiko haluni
toivossa rauhan?

Elämän lumeet
pois näköni tieltä?

Sinisiä unia yön
valveeni varalle?

Toiveeni kuultiin –
tahtoni havaittiin.

Lähteeksi virkosi
toivoni valo.

Kaivoksi ammentaa
maailman teille.

Tähtien laulu

Kirkkautesi on
hengittänyt elämäni
läpi aina

vaikken sitä
aina nähnytkään
maailmaa katsovilla

suruni täyttämillä
mustilla silmilläni.

Tänään heräsin,
kun kuulas vuo

tähtien laulua

kosketti sieluni
kylmennyttä kieltä
ja tulppana irtosi

sydämeni karsta.

Eilisen sana

Hukkasin sen -

eilisen sanan,

millä kerroin
toivon terälehtien
nyppimisestä,
katoavien unelmien
hiipumisesta.

Eiliseen jäi

kosketuksen kaipuu
huuliesi värähdyksen
odotus yön pimeydessä,
talven purevan
hyytävä viima.

Eilisen sana

versoi henkesi
kautta hehkuvasta
voimasta valoksi -
toivon huomeneksi
tähän päivään.

Eilisen sana

murheesta musta
katosi – enkä
sitä kaipaa
tämän päivän
poluille kynnykseksi.

Eiliselle sanalle

elämä uuden
lehden käänsi -
valosi kosketus
raivasi hämärän
katseeni tieltä

löytääkseni huomisen.

Runorääkki

tänään heräsin
vanhempana, kuin
eilen

silmieni alla
tuhat karaattia
kultaisia sanoja

tunteiden ja ajatusten
humisevilta lakeuksilta

Ymmärrykseni lainassa
väsymyksen valtiaalta

sanojeni himmeäksi
tuikuksi

Työkaluksi kasvu

Kokemattomuuden
lyömätön naula
kummittelee
elämäni kirstussa –

Lyöden takaisin
näpeille, kun
tietoisuuden
tarve nousta

teoiksi

hiostaa…

Elämänlangat

Pienet siipesi
katkesivat
synnyinporttiesi
elämänlankoihin,

etkä päässyt
pyörähtämään
ensimmäistäkään
silmukkaa oman

kultanauhasi
kantamana.

Nyt liidät
vahvempana
henkeä,
kauempana
avaruutta
ja vanhempana,
ikuisuutta

mutta lupasit
tulla takaisin.

Ilman rakkautta

Rakkaus ilman
hellyyttä on kuin
haihtuva puro

Rakkaus ilman
kunnioitusta on kuin
kuivuva joki

Rakkaus ilman
toivoa on kuin
jäätyvä järvi

Rakkaus ilman
uskoa on kuin
aavikoituva savanni

Rakkaus ilman
Jumalaa on kuin
kuoleman maa

Yksinäisen sielun
katoava polku
horisontissa

Kuuntele

Paljonko runo painaa?

Paljonko runo
painaa?

Tuhat suudelmaa
tulessa

Kaipaus kuihtuvien
unelmien

Liian monta
tuulesta

temmattua värssyä
varuillaan

Pakahtuneiden tuntojen
ikuista vilua

Hileinä sanoiksi
kipinöiviä tunteen
poikasia

Puikoiksi järjen
tahdista sulavia
säveliä

Huutavaa armoa
sielun
lämmöksi

Niin paljon
runo painaa

Järjetön kysymys,
tunteille hinta?

Kevätsiivous

Hämärtynyt ymmärrykseni
himmenneessä maassa

lakaisi sisälläni
polkua puhtaaksi

varovaisin varvuin,
ropisi tyhjien

sanojen nokareet,
turhien ajatusten
kikkareiset köntit,

villitsevien värssyjen
hekumaiset huokaukset.

Kirkastui kulku
toivon kulkea

sielun syvimmästä
savimajasta

luokse rakkauden
kevätlinnan

Jäljillä

Sanani hyytyneet
rapisivat huuliltani

kadonneitten askeltesi
perään,

tapaillen kaikuja,

etsien särkyneen

sydämen palasia.

Kenkäni kuluneet
odotti vain

perille pääsyään
hiljaisuudessa

raahustaen.

Ruori

Astu mun purteeni,
jos kiire sua vaivaa,

työn titaanit riepoo
arjessa harmaassa
hautaasi kaivaa,

juoksuttaa koipesi verille,
ei perille ikinä päästä.

Astu venhooni leppeään,
hidasta tahtisi,
on matkasi valmis
ja myös avoin on

meri,

tyyntynyt tieksi
Mukaan kun haluat,
niin kasvu on
päässään

ruorista irti siis,

hengelle valtansa anna
puhaltaa alukses

liitoon…

Verso

Tänä vuonna
kevät alkoi
aikaisin.

Ei pimeys
edes koskettanut,
kun varhaisin

verso alkoi jo
itää sydämessäni

Sinun valostasi.

Avain I

Sanani Sinun,
Sinusta

Sinulle

Huokaa, Kertoo

Laulaa
Kirkkaista Kasvoistasi.

Rakkautesi Voimasta,
ymmärrykseni ylle

laskeutuvasta Rauhasta,
avautuneena Porttina,

Avaimena Sydämeeni.