Seireenit

Avaan maiseman
heristän kuuloni –

Haparoivia haikuja
hiipii haaviin –

kuiskii korviin
kauniita kutsuja,

lempeitä lauseita
pilvinä lumeen.

Nautinnon tuntoja
sinnikkäät anoo -

kutsuina seireenein
sisältäin riipii.

Valoa anon
uneni suojaksi,

ummistaa päiväni
hempeät harhat

Oikaisen kulkuni
karaisen katseeni

Pieniä viiveitä
sydämen tiellä.

Voipuneen lento

Kuivuneen sanan
löysin pohjalta

potevan värssyn.

Hyväilevin käsin
nostin ylös,

puhalsin henkiin,

kostutin suukon
sanalla sierettyneen.

Nosti siipensä
läpättävät lentoon

kuulaisiin korkeuksiin

tuikahtamaan kipinänä
tähdenlennon valoksi,

uupuneen tien iloksi.

Toivomuskaivo

Tänään en keksi
mitä haluaisin –

tohtisinko tahtoa
tuulia raikkaita?

Olisiko haluni
toivossa rauhan?

Elämän lumeet
pois näköni tieltä?

Sinisiä unia yön
valveeni varalle?

Toiveeni kuultiin –
tahtoni havaittiin.

Lähteeksi virkosi
toivoni valo.

Kaivoksi ammentaa
maailman teille.

Tähtien laulu

Kirkkautesi on
hengittänyt elämäni
läpi aina

vaikken sitä
aina nähnytkään
maailmaa katsovilla

suruni täyttämillä
mustilla silmilläni.

Tänään heräsin,
kun kuulas vuo

tähtien laulua

kosketti sieluni
kylmennyttä kieltä
ja tulppana irtosi

sydämeni karsta.

Eilisen sana

Hukkasin sen -

eilisen sanan,

millä kerroin
toivon terälehtien
nyppimisestä,
katoavien unelmien
hiipumisesta.

Eiliseen jäi

kosketuksen kaipuu
huuliesi värähdyksen
odotus yön pimeydessä,
talven purevan
hyytävä viima.

Eilisen sana

versoi henkesi
kautta hehkuvasta
voimasta valoksi -
toivon huomeneksi
tähän päivään.

Eilisen sana

murheesta musta
katosi – enkä
sitä kaipaa
tämän päivän
poluille kynnykseksi.

Eiliselle sanalle

elämä uuden
lehden käänsi -
valosi kosketus
raivasi hämärän
katseeni tieltä

löytääkseni huomisen.

Runorääkki

tänään heräsin
vanhempana, kuin
eilen

silmieni alla
tuhat karaattia
kultaisia sanoja

tunteiden ja ajatusten
humisevilta lakeuksilta

Ymmärrykseni lainassa
väsymyksen valtiaalta

sanojeni himmeäksi
tuikuksi

Työkaluksi kasvu

Kokemattomuuden
lyömätön naula
kummittelee
elämäni kirstussa –

Lyöden takaisin
näpeille, kun
tietoisuuden
tarve nousta

teoiksi

hiostaa…

Elämänlangat

Pienet siipesi
katkesivat
synnyinporttiesi
elämänlankoihin,

etkä päässyt
pyörähtämään
ensimmäistäkään
silmukkaa oman

kultanauhasi
kantamana.

Nyt liidät
vahvempana
henkeä,
kauempana
avaruutta
ja vanhempana,
ikuisuutta

mutta lupasit
tulla takaisin.

Ilman rakkautta

Rakkaus ilman
hellyyttä on kuin
haihtuva puro

Rakkaus ilman
kunnioitusta on kuin
kuivuva joki

Rakkaus ilman
toivoa on kuin
jäätyvä järvi

Rakkaus ilman
uskoa on kuin
aavikoituva savanni

Rakkaus ilman
Jumalaa on kuin
kuoleman maa

Yksinäisen sielun
katoava polku
horisontissa

Kuuntele

Paljonko runo painaa?

Paljonko runo
painaa?

Tuhat suudelmaa
tulessa

Kaipaus kuihtuvien
unelmien

Liian monta
tuulesta

temmattua värssyä
varuillaan

Pakahtuneiden tuntojen
ikuista vilua

Hileinä sanoiksi
kipinöiviä tunteen
poikasia

Puikoiksi järjen
tahdista sulavia
säveliä

Huutavaa armoa
sielun
lämmöksi

Niin paljon
runo painaa

Järjetön kysymys,
tunteille hinta?

Kevätsiivous

Hämärtynyt ymmärrykseni
himmenneessä maassa

lakaisi sisälläni
polkua puhtaaksi

varovaisin varvuin,
ropisi tyhjien

sanojen nokareet,
turhien ajatusten
kikkareiset köntit,

villitsevien värssyjen
hekumaiset huokaukset.

Kirkastui kulku
toivon kulkea

sielun syvimmästä
savimajasta

luokse rakkauden
kevätlinnan

Jäljillä

Sanani hyytyneet
rapisivat huuliltani

kadonneitten askeltesi
perään,

tapaillen kaikuja,

etsien särkyneen

sydämen palasia.

Kenkäni kuluneet
odotti vain

perille pääsyään
hiljaisuudessa

raahustaen.

Ruori

Astu mun purteeni,
jos kiire sua vaivaa,

työn titaanit riepoo
arjessa harmaassa
hautaasi kaivaa,

juoksuttaa koipesi verille,
ei perille ikinä päästä.

Astu venhooni leppeään,
hidasta tahtisi,
on matkasi valmis
ja myös avoin on

meri,

tyyntynyt tieksi
Mukaan kun haluat,
niin kasvu on
päässään

ruorista irti siis,

hengelle valtansa anna
puhaltaa alukses

liitoon…

Verso

Tänä vuonna
kevät alkoi
aikaisin.

Ei pimeys
edes koskettanut,
kun varhaisin

verso alkoi jo
itää sydämessäni

Sinun valostasi.

Avain I

Sanani Sinun,
Sinusta

Sinulle

Huokaa, Kertoo

Laulaa
Kirkkaista Kasvoistasi.

Rakkautesi Voimasta,
ymmärrykseni ylle

laskeutuvasta Rauhasta,
avautuneena Porttina,

Avaimena Sydämeeni.

Avaimia porteilla

Unia avaimina
putoili portilla

sanojen hehkuna
hohtavia polkuja

sydämen labyrintissa
pieninä jyvinä

valita totuuden
salaavista ovista

Oikea

aukeamaan parempaan
maailmaan

Tekemään vanha
ehoksi

vuotamaan henki
kehoksi

Liian kauas

Kun tähtäsin
haluni ymmärryksellä,

sain maalikseni
vain kangastuksen
unelmasta..

Liian etäisestä
ovesta avautua.

Missä olet

Millä pidät sanasi
ilmassa – tekosi
päämäärähakuisessa
nousulennossa?

Rakastatko elämää
niin paljon, että
annat sille itsesi ja
naulitset sielusi

kasvamisen kiertotiehen…

Taas sinulta kysytään
tietä ja vähän apua.
Hämmennytkö ja
eksytkö itse?

Laulatko oman
tahtosi lauluja,
vai puhallatko
elämää kytemään?

Kartta

Polkuni risteili
sivulauseena
unohtuneessa
tarinassa

Olin hukannut
jo kadottamani
muistilapun,
sydämentiekartan

Henkeni huhmare
halvaantuneena
jauhoi vain tyhjää,
pyöreitä kiviä

Kärventyneeseen
sydämeeni
virtasi sanasi
sulana jäänä

Tule

Kanna tähtesi hiljaa
Luota etsintäsi luotsiin,

sanaan,

vastaan tulevaan valon
henkäykseen

synkän yön pimeydessä.

Kun vain pyydät,

saat ystävän ja oppaan
pitkälle matkallesi.

Kun vain pyydät,

syvältä
sydämestäsi kuiskaus:

Tule.