Matka pitkän polun tään,
rantaa, metsää vaeltaa -
Menneen muistot siivittää,-
askeliksi tiensä pään -
Kun tuo peril’ istahtaa,
silmäinsä jo ummistaa –
Hiljaisuuden sisältään -
kaivaa - siinä viivähtää.
Mennyt palaa – sulaa jää,
syvält’ kohta kirkas tää –
Valo versoo syömmestään,
vanhin rakkaus – iäks’ jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti