Avain IX

Sä päiväni valoks’ niin muuttumaan sait -
ja yönikin sametiks’ halasit vain

sua sielustain irti en enää vaan saa
mun sydämein hehkuu, kuin palava maa

Niin kirkkain on kaste tää eloni tiel’,
sen sainkin sult’ voimaksi – sanaksi viel’

Tuon kerään mä maljaani sisimpähäin,
siit’ heijastan hohtoaan takaisin päin

Nyt kaaret luon porttien ovelle niist’,
on paikkakin kultainen lukolle siin

Sen kimmeltäin avaimin avoimeks' jätän
ja tulolles merkiksi säpittämättä

Kun tulet, sä kilauta kelloa näin,
sen pielehen portin mä jätän – jo vain

Sen tuike pien valoisa halaus on jo
ja muistan taas laulusi menneetkin nuo

Siis astu jo Eedeniin hymyissä suu,
mun tarhaani istuta kirsikkapuu

Harppuuna

Tuota en enää
muistanut
odottaa –

talttuvien tuulien
takaa iskevä vakaa

vapautuksen harppuuna.

Laulua ikimerien,
tulevain elonkehäin
matkojen kiertoa

minussa.

Vaan ehkä sittenkin
tiesin sen aina
tulevan

ja vievän minut
mukaansa - takaisin

tuhannen sylen
syvyyteen.

Mistä sieluni
syvin sana
aina takaisin
sikiää.

Suviheinää

Kesän kuuman -
tuoksun huuman

timotein jo
tuuli vei.

Pilvet vain sen
tietää minne -

sulotuoksut karkaa
sinne -

mist' jo löydän
kaipaamain,

tuoksus’ muiston
unhost' vain -

Halaa syömmein
himmeet’ unta –

sulaa se kuin
vanhaa lunta.

Mut’ sinne tieni
taaskin vie.

Tuhkaa

Yön pilviin loimottavat
palavien muistojen
heijastukset.

Liekkeinä laulaa
lohikäärmeen lailla
katkeraa tuhkaa.

Peitoksi polkuani
seuraavaa –
hiipuu sysi
kamaraan.

Tuolla kaukana
hiuksenhieno
elämän säie.

Kerii kultakipunoin
kireämmälle
kevyttä toivoani.

Mustasta maasta
nousee taas
suloisia sointuja.

Matka

Matka pitkän polun tään,
rantaa, metsää vaeltaa -

Menneen muistot siivittää,-
askeliksi tiensä pään -

Kun tuo peril’ istahtaa,
silmäinsä jo ummistaa –

Hiljaisuuden sisältään -
kaivaa - siinä viivähtää.

Mennyt palaa – sulaa jää,
syvält’ kohta kirkas tää –

Valo versoo syömmestään,
vanhin rakkaus – iäks’ jää.

Unilaulu

Lintu yössä siipeins' taittaa,
puulle unen laskeutuu -

kohta pienen kutsun laittaa,
tähtiin laulu kantautuu.

Kaukaa yöstä toinen kiirii,
ääni takaa metsäin puun.

Unten laulu takas kaikuu,
silmät pienet sulkeutuu.

Taivaan sini syvenee jo -
uupuu metsä, nukkuu puu.

Vuolaana jo voiman maasta,
valon sumu laskeutuu.

Hiipii kahden laulavaisen
uniin, yhdeks’ kietoutuu.

Nousee kohta haiku toisen,
toiveet unes’ toteutuu.

Yhdel’ laulun kantamoisel’,
kaks jo tähtiin kohoutuu.

Kolmas pyörä

Halaus aamun
hyvästinään yölle
toivottaa -

surusilmäin lempee
katse tähdis’
viivähtää –

auringon luo
nousevan jo
syliin

riennähtää.

Taivaankannen
yhtyvän niin
mereen

kohta näät.

Hyvästit

Kuulen sun äänesi,
vieläkin huokaa –
kätesi rosoinen
erkanee jo –

"Palaankin kotiini
hyvästit suokaa –
matkani pääkin
niin häämöttää jo...”


Valtsulle